Punainen Risti: Junaturman uhreille saatava lisäapua

Kansainvälinen Punainen Risti aikoo lähettää vetoomuksen hätäavun lisäämisestä Pohjois-Korean junaturman uhreille. Erityisesti pulaa on lääketarpeista.

Kansainvälinen Punainen Risti toivoo lisäapua Pohjois-Korean junaturman uhreille.

Kansainvälinen Punainen Risti on pyytämässä lisäapua Pohjois-Korean räjähdysonnettomuuden uhreille. Kansainvälisen vetoomuksen kautta halutaan varmistaa lisäavun saanti turmassa loukkaantuneille 1300 ihmiselle, kertoi järjestön Pekingin-toimisto tänään.

Monia uhreja hoidetaan Kiinan vastaisella rajalla sijaitsevassa Sinuijun kaupungissa. Loukkaantuneiden joukossa on lukuisia lapsia, joilla on pahoja palo- ja viiltovammoja.

Sinuijun sairaaloissa on pulaa lääkkeistä ja muista sairaalatarvikkeista.

Pohjois-Korea rajoittaa avustuskuljetuksia

Pohjois-Korea on kuitenkin asettanut hätäavulle myös ehtoja. Maa ei ole valmis hyväksymään esimerkiksi Etelä-Korean tarjoamaa apua, jos sitä tuodaan maahan maitse. Pohjois-Korea ei halua, että apua lähetetään tiukasti vartioidun rajan yli etelästä pohjoiseen, kertoi Etelä-Korean Punaisen Ristin edustaja tänään.

-Pohjois-Korea torjui ehdotuksemme hätäaputarvikkeiden kuljettamisesta maitse, sanoi Moon Won Il.

Hänen mukaansa asiasta oli keskusteltu maiden edustajien kesken Panmunjomin raja-asemalla. Pohjois-Korea ei ollut kertonut syytä asettamalleen ehdolle. Punaisen Ristin edustajien mukaan maakuljetus etelästä pohjoiseen veisi nelisen tuntia, kun taas merikuljetus, johon nyt on ilmeisesti turvauduttava, kestää kaksi vuorokautta.

Etelä-Korea on luvannut miljoona dollaria eli noin 840 000 euroa junaturman uhreille.

(MTV3-DPA-STT-AFP-Reuters)

Lue myös:

    Uusimmat