Pullovesiyhtiöllä ostajaehdokkaita

Helsingin Veden isännöimä Nord Water on menossa kaupaksi. Ostajaehdokkaita on useita.

Pullovesiyhtiö Nord Waterille on ilmaantunut uusia ostajaehdokkaita, vaikka kaupat saudiarabialaisten kanssa peruuntuivatkin maanantaina.

Mahdollisia ostajia oli parikymmentä eilen, ja tänäänkin on tullut muutama yhteydenotto.

- Sitähän emme tiedä, miten vakavia mikäkin niistä on, mutta ainakin alustavia keskusteluja halutaan käydä, sanoo Helsingin Veden toimitusjohtaja Timo Kulmala.

Suurin osa kiinnostuneista on kotimaasta, mutta myös ulkomailta on kyselty yhtiöstä.

- On ihan varmaa, että kaupat saadaan vielä tehtyä. Kysymys on vain siitä, että minkälainen sopimus on enää tehtävissä. Joudumme nyt palaamaan lähtöruutuun ja käymään kandidaatit uudelleen läpi, Kulmala arvioi.

Aiemmin varmana pidetty kauppa saudiarabialaisen Mansour Almali Holding Company -yhtiön kanssa raukesi maanantaina, kun yhtiö ei maksanut sovittua kauppasummaa määräaikaan mennessä. Asiasta kertoi ensimmäisenä MTV3.

Nord Water on Helsingin Veden isännöimä yhtiö, joka perustettiin pari vuotta sitten viemään Päijänteen vettä ulkomaille. Helsingin kaupunki on sijoittanut yhtiöön osakepääomana 600 000 euroa ja lainannut yhtiölle 300 000 euroa. Yhtiö on tehnyt jatkuvasti tappiota.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat