Pulliainen: Hemilä tuhoaa luonnonlohet ja rannikkokalastuksen

Maa- ja metsätalousministeri Kalevi Hemilä (sit.) on vihreiden varapuheenjohtajan Erkki Pulliaisen mielestä tuhoamassa sekä luonnonlohet että rannikkokalastuksen. Mielipiteensä Pulliainen ilmaisi Oulussa tänään.

-Lankkuteollisuus hävitti vähitellen Kemijoen perinteisen lohenkalastuksen itsenäisyytemme alkuhetkiin mennessä, hän muisteli. Sähköntuotanto puolestaan lopetti lohennousun samaan jokeen kolme vuosikymmentä myöhemmin sulkemalla Isohaaran padolla lohien nousuväylän.

Maa- ja metsätalousministeri on päättänyt panna paremmaksi. Hän aikoo tuoda Pulliaisen mukaan yhdellä kertaa alkavalla viikolla valtioneuvostoon asetusehdotukset. Voimaan tulleina ne antaisivat Pulliaisen mukaan käytännössä muutamalle kymmenelle ahvenanmaalaiselle ja kymmenelle Selkämeren kalastajalle oikeuden pyytää pohjoiseen vaelluksella olevat luonnonlohet touko-kesäkuussa. Ne lopettaisivat samalla Pohjanlahden rannikon merkittävän sivuammattikalastuksen ja siihen perustuvan kalakaupan, Pulliainen pelkäsi.

Hän vaati, että kaikki mahdolliset poliittiset voimat on valjastettava tuhoamaan Hemilän aikeet.

-Nyt kaikki ajattelevat ihmiset lähettämään kirjeitä ministereille, Pulliainen houkutteli.
(STT)

Lue myös:

    Uusimmat