Pukilta toivotaan rakkautta

Suomalainen stressaa jouluna eniten lahjoista. Lähes puolet suomalaisista pitää lahjojen hankintaa haastavana. Pukilta toivotaan lahjaksi kuitenkin yksinkertaisesti rakkautta. Joulun lähestyessä myös rahojen riittävyys huolestuttaa suomalaisia. Jouluun jokainen suomalainen kuluttaa keskimäärin 365 euroa.

Tiedot ilmenevät tutkimuksesta, jonka Suomalaisen Työn Liitto teetätti Taloustutkimuksella nettitutkimuksena.

Lahjat aiheuttavat tänäkin jouluna eniten paineita suomalaisille. Lähes puolet suomalaisista eli 41 % on sitä mieltä, että lahjojen hankinta on joulussa haastavinta. Miehille lahjoista on päänvaivaa vielä enemmän kuin naisille.

Toiseksi eniten suomalaisia huolestuttaa rahojen riittävyys. Huoli on kasvanut viime vuodesta. Rahaa kuluttajat arvioivat käyttävänsä joululahjoihin ja -valmisteluihin tänä vuonna noin 365 euroa per henkilö.

Puolet suomalaisista toivoo tänä jouluna lahjaksi rakkautta ja hellyyttä. Kirjat ja lehdet ovat toivelistan kakkossijalla 25 prosentin kannatuksella. Kolmantena mainitaan raha, talletukset ja lahjakortit, neljäntenä musiikki ja elokuvat ja viidentenä vaatteet ja jalkineet. Elektroniikka jää vasta sijalle kuusi.

– Hinta ei paina, kun lahjan halutaan olevan ennen kaikkea saajalle sopiva tai saajan toiveiden mukainen. Laadukkuus ja kestävyys ovat valttia tänäkin jouluna, Suomalaisen Työn Liiton viestintäpäällikkö Päivi Hirvola sanoo.

Tärkeintä olla yhdessä ilman kelloa

Lähes puolet suomalaisista sanoo yhdessäolon olevan parasta joulussa. Toisena tulevat perinteet ja kolmantena kiireettömyys.

Yhdessäolon tärkeys näkyy suomalaisten ajankäytössä jouluna. Jouluvierailuihin laitetaan tutkimuksen mukaan eniten aikaa. Toiseksi eniten satsataan joululahjojen hankintaan ja kolmanneksi eniten joulusiivoukseen.

Joulukorttien lähettäminen on naisten heiniä. Heistä lähes puolet käyttää siihen 1-5 tuntia. Miehistä valtaosa selviää joulukorttirumbasta alle tunnissa.

Jouluruuat ja kuusi nopeasti valmiiksi

Jouluruokien valmistamiseen ei tänä jouluna uhrata kovin paljon aikaa. Vain 35 prosenttia kaikista vastaajista käyttää siihen yli kuusi tuntia. Naisistakin valtaosa kertoo käyttävänsä kokkaamiseen enintään viisi tuntia.

Joulukuusen hankintakin sujuu suomalaisilta nykyään nopeasti. 60 prosenttia käyttää alle tunnin joulupuun rakentamiseen.

– Joulumyynti työllistää lähes 10 000 suomalaista. Talouden alamäessä kannattaa muistaa, että suomalainen tuote ja palvelu tekevät hyvää koko kansakunnalle. Kampanjamme tavoitteena on edistää hyvää suomalaista työtä ja helpottaa jouluvalmisteluja, Suomalaisen Työn Liiton toimitusjohtaja Lars Collin kertoo.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat