Puistola: Uutta Osamaa ei voi tulla

Al-Qaida menetti eilen yhden terrorismin ikoneista, kun Osama bin Laden sai surmansa Pakistanissa. Komentaja Juha-Antero Puistola Maanpuolustuskorkeakoulusta ei usko, että al-Qaidan johtoon nousisi enää bin Ladenin kaltaista johtohahmoa.

– Al-Qaidaan ei voi tulla enää uutta Osama bin Ladenia. Järjestö on hajonnut siten, että sillä on omat johtajansa eri alueilla. Tietysti jos joku pystyisi ottamaan itselleen kunnian näyttävästä iskusta, se toisi mainetta, muttei kuitenkaan johtajuutta, Puistola sanoo MTV3:n Seitsemän uutisissa.

Puistolan mukaan karismaattisella johtajalla on terroristijärjestöissä suuri merkitys.

– Terrorijärjestö elää sillä, että heidän johtajansa on joku, jonka kaikki tuntevat. On todella vaikea kuvitella, kuka voisi ottaa sellaisen henkilön paikan, joka on juoksuttanut supervaltoja toistakymmentä vuotta, hän pohtii.

Iskut mahdollisesti Lähi-Idässä

Asiantuntijoiden mukaan bin Ladenin menehtyminen ei poista terrorismin uhkaa. Esimerkiksi Yhdysvallat ja Britannia ovat jo valmistautuneet terroristien mahdollisiin kostotoimenpiteisiin. Taleban-terroristit ovatkin jo ilmoittaneet kostavansa bin Ladenin kuoleman. Puistola pitää todennäköisenä, että mahdolliset iskut tapahtuvat Lähi-Idässä.

– Kysymys on siitä, miten valmiita terroristit ovat länsimaissa suoritettaviin iskuihin. On paljon todennäköisempää, että iskut tapahtuisivat laajalla Lähi-Idän tai Pohjois-Afrikan alueella, Puistola toteaa.

Katso Juha-Antero Puistolan studiohaastattelu (Seitsemän uutiset 2.5.2011)

Lue myös:

    Uusimmat