Puhuminen on uskottavinta maanpuolustusta

Kansalaiset tuntuvat luottavan Suomen puolustuskykyyn. Porissa tehdyssä katukyselyssä lähes kaikki haastatellut pitävät Suomen puolustusta uskottavana. 

Armeijan puolustuskykyä ei juuri epäillä, mutta toisaalta mielipiteet tuntuvat perustuvan siihen, ettei vaaroja ole näköpiirissä.

-Täällä pärjätään, jos ei härnätä naapureita, arvioi Sirkka Paloviita.

Erkki Vuorinen taas luottaa tasavallan presidenttiin. 

-Presidentti puolustaa Suomea, ei niinkään asevoimat. Hoidetaan tätä asiaa ihan puhumalla.

-Luotan Suomen puolustuksen uskottavuuteen, ehkä siksi, ettei minun elinaikanani ole tapahtunut mitään ikävää ja luotan että tilanne pystytään sellaisena pitämään jatkossakin, sanoo Tarja Österman

Yksi eriävä mielipide SuomiAreenan yleisövilinästä löytyi.

-Luulen, että sodankäynnin luonne on sellainen, ettei Suomen puolustus ole uskottava, arvioi Ari Dahlberg.

Natoon ei haluja

Nato-jäsenyyden kannattajia Porin kaduilla haastatelluissa ei ollut. Venäjän uhkaan varaudutaan muilla keinoilla kuin Nato-jäsenyydellä.

-Ei kannata katsoa Natoon päin. Venäjä saattaa hermostua, arvioi Pekka Viherlehto.

-Kannattaa ennemminkin keskittyä hoitamaan Venäjän-kauppaa ja taloutta kuin haikailla Nato-jäsenyyden perään, sanoo Ari Dahlberg.

-Ei se huono asia ole, mutta en ole siihen valmiskaan, sanoo Nato-jäsenyydestä Markku Ahonen. Hän jatkaa, että jonkinlainen liittoutuminen on väistämätöntä.

-Ehkä mieluummin puolustusyhteistyö Euroopan Unionin piirissä kuin Natossa, kun me olemme muutenkin yhteisellä asialla, perustelee Ahonen.

Lue myös:

    SuomiAreena-videot

    Uusimmat