Mainos

Puheongelmien lisääntymisestä ei ole selvää näyttöä

Kuvituskuvaa. Kuva: Lehtikuva

Yhä useampi suomalaislapsi saa apua erilaisiin puhe- ja kieliongelmiin. Selvää näyttöä puheen kehityksen ja kielellisten ongelmien lisääntymisestä ei kuitenkaan ole.

– Ennemminkin on niin, että lapset, joilla on ongelmia, löydetään aikaisemmin ja varmemmin. Tietoisuus puheen ja kielen ongelmista on kasvanut, sanoo Suomen Puheterapeuttiliiton puheenjohtaja Elisa Heikkinen.

Kielellisen kehityksen ongelmat pitäisi havaita neuvolakäyntien yhteydessä jo 2–2,5-vuotiailla lapsilla. Mahdollisimman varhain aloitettu kuntoutus antaa parhaan lopputuloksen. Arvioiden mukaan alle kouluikäisistä lapsista jopa 19 %:lla on viivästystä kielellisessä kehityksessä.

Viime vuonna julkistetun hoitosuosituksen avulla halutaan antaa suuntaviivoja lasten ja nuorten kielellisten ongelmien hoitoon. Suosituksen laativat Suomalainen Lääkäriseura Duodecim, Suomen Foniatrit ry ja Suomen Lastenneurologinen yhdistys.

– Toiveena on, että suositus antaisi ohjenuoria lasten ja nuorten kielellisten vaikeuksien hoitoon. Tavoitteena on yhtenäistää hoitokäytäntöjä koko Suomessa, sanoo Heikkinen.

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.