Puhemiesneuvosto suomii lakivalmistelua

Eduskunnan puhemiesneuvosto arvostelee rankasti hallituksen lainvalmistelua. Pääministeri Matti Vanhaselle (kesk.) osoitetussa kirjeessä puhemies Sauli Niinistö (kok.) ilmoittaa lakiesitysten puutteiden vievän kohtuuttomasti valiokuntien aikaa. Tällöin ei pystytä keskittymään asiakysymyksiin.

- Eduskunnalle annettavien hallituksen esitysten ja muiden merkittävien valtiopäiväasioiden ajoittamiseen on toistuvasti kiinnitetty huomiota niin kuluvan kuin aikaisempienkin vaalikausien aikana, muistutetaan kirjeessä.

Puhemiesneuvosto ilmoittaa tietävänsä, että valtioneuvostossa on pyritty säädösvalmistelun parantamiseen. Myös hallitusohjelmassa tavoitteeksi on asetettu paremman sääntelyn toimintaohjelma. Tiedossa on myös, että hallitus laatii suunnitelman hallituskauden merkittävimmistä lainsäädäntöhankkeista. Eduskunnan havaintojen mukaan tulokset eivät ole kuitenkaan olleet riittäviä.

Niinistö kirjoittaa, että eduskuntatyön tarkoituksenmukaisen järjestämisen kannalta syysistuntokausi tulisi varata ensi sijassa valtion talousarvion ja siihen liittyvän lainsäädännön käsittelyyn. Muiden hallitusten esitysten ja valtioneuvoston selontekojen antaminen tulisi ajoittaa mahdollisimman tasaisesti ja nykyistä enemmän kevätistuntokaudelle.

Niinistö kertoo myös, että puhemiesneuvostossa on ollut esillä ajatus kutsua ministeriöiden kansliapäälliköt eduskunnan järjestettävään tapaamiseen. Tapaamisen aiheena olisi juuri lainvalmistelu.

Lainvalmistelun puutteisiin on kiinnitetty huomiota monen kertaan, kuten Niinistön kirjeestäkin ilmenee. Varapuhemies Johannes Koskisen (sd.) mukaan ongelmana usein on, että ministeriöissä valmistelutyöt annetaan nuorimmille ja kokemattomimmille. Kun he oppivat työnsä, he siirtyvät usein muualle paremmin palkattuihin tehtäviin. Koskisen lääkkeenä on, että lainvalmisteluun pitää saada lisää valmistelijoita kunnollisella palkalla.

Myös oikeuskansleri Jaakko Jonkka on usein kiinnittänyt huomiota lainvalmistelun heikkouksiin.

(MTV3-STT)

Katso puhemies Sauli Niinistön (kok.) haastattelu (toim. Eeva Lehtimäki):

Lue myös:

    Uusimmat