Puhemies Matti Vanhasen hatunnosto SuomiAreenalle - tärkein keskustelufoorumi eduskunnan jälkeen

0:23

Eduskunnan puhemies Matti Vanhanen antaa komean tunnustuksen 15-vuotiaalle SuomiAreenalle. SuomiAreena Goes Eduskunta -tilaisuudessa Vanhanen totesi, että SuomiAreena on eduskunnan jälkeen tärkein keskustelufoorumi Suomen vuodessa.

– Jokainen yhteiskunta, joka haluaa menestyä, kehittyä ja toteuttaa unelmia, vaatii myös sitä, että se kykenee keskusteluun. Älylliseen keskusteluun mutta myös muunlaiseen keskusteluun, sanoo Matti Vanhanen.

SuomiAreena Goes Eduskunta -tilaisuuden avannut Vanhanen esitti komeat kiitokset kaikille SuomiAreenan järjestäjätahoille.

– Meille on aina ilo saada isännöidä SuomiAreenan järjestäjiä. Uskallamme kuitenkin sanoa sen, että SuomiAreena on eduskunnan jälkeen tärkein keskustelufoorumi Suomen vuodessa. 

Vanhanen on osallistunut lukemattomiin SuomiAreena-keskusteluihin ja hän tulee myös ensi kesänä Poriin. Vanhanen korostaa kuuntelemisen ja ymmärtämisen kykyä. 

– Parasta antiahan siellä on ollut, ei suinkaan niihin tilaisuuksiin keskustelijana osallistuminen, vaan se, että saa aidosti olla kuuntelemassa sitä, mitä toiset ovat kulloinkin mieltä.

Ensi kesänä eduskunta tuo SuomiAreenaan Suomi-Ruotsi-keskustelun, missä on mukana ainakin kolme ruotsalaista suomenkielistä kansanedustajaa. 

SuomiAreena järjestetään Porissa 13.-17.7.2020.

Lue myös

    Uusimmat

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja