Puhelimelta haetaan kuumeisesti kosketusnäyttöä - Samsungilla rakettimainen kasvu

Kosketusnäytöstä on tullut keskeisin peruste älypuhelimen hankinnassa.

DNA:n tutkimuksen mukaan kosketusnäyttöä pitää tärkeänä hankintaperusteena 31 prosenttia suomalaisista, kun viime vuoden tutkimuksessa vastaava luku oli 23 prosenttia.

Vastaavasti näppäimistöä pitää tärkeänä perusteena enää 16 prosenttia vastanneista. Laskua on viime vuoteen verrattuna kymmenen prosenttiyksikköä.

Syyksi tähän arvioidaan uusien älypuhelinten entistä parempi käyttökokemus ja käyttäjien tottuminen niiden uusiin ominaisuuksiin. Yhä tyypillisempää onkin käyttää sosiaalisen median ja muita verkkopalveluita kiinteähintaisella datayhteydellä.

Tämä näkyy myös siinä, että puhelimen käyttöjärjestelmältä vaaditaan yhä enemmän.

Nokia yhä suurin, mutta merkkiuskollisuus murenee

Tutkimuksessa suurimmalla osalla vastanneista oli yhä Nokian puhelin. Nokian osuus kuitenkin laski 63 prosenttiin vuoden takaisesta 71 prosentista.

Samaan aikaan Samsung vahvistui merkittävästi: sen osuus on nyt 16 prosenttia, mikä on kaksinkertainen määrä viime vuoteen verrattuna. Applen iPhone on joka kymmenellä.

Tutkimuksen mukaan suomalainen ei enää hae kaupasta tiettyä matkapuhelinmerkkiä samalla innolla kuin ennen. Tiettyä merkkiä kaipaa vielä 29 prosenttia suomalaisista, mutta osuus on laskenut viime vuoden 40 prosentista.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat