Mainos

Puheenjohtajat kommentoivat galluplukuja – Sipilä: "Minä naamallani poloisella olen selittelemässä kaikkien asioita koko ajan"

Eduskuntapuolueiden puheenjohtajat osallistuvat parhaillaan Iltalehden eduskuntavaalitenttiin.

Puolueiden puheenjohtajat kommentoivat tentissä tämänhetkisiä kannatuslukemiaan.

Iltalehden teettämän houkuttelevuustutkimuksen mukaan pääministeripuolue keskusta on äänestäjille tällä hetkellä vasta viidenneksi houkuttelevin puolue. Myös Helsingin Sanomien tänään julkaiseman gallupin mukaan kannatus on vain 15,5 prosenttia.

– Kyllä tässä näkyy raskas hallitusvastuu. Täytyy katsoa nöyränä peiliin, Sipilä huokaisi.

Kysyttäessä Sipilä vastasi, että peilissä näkyvät "vastuu ja vastuunkannon jäljet".

Keskusta on hänen mukaansa joutunut pääministeripuolueena kantamaan hallituskumppani kokoomusta raskaampaa vastuuta tehdyistä päätöksistä.

– Kyllä se minä tällä naamallani poloisella olen selittämässä kaikkien asioita koko ajan.

Rinne: Täytyy pitää tämä linja

Ykköspaikalla olevan SDP:n Antti Rinne säihkyi tyytyväisyyttään galluplukuihin. HS:n mukaan sosiaalidemokraattien kannatus on tällä hetkellä 21,4 prosenttia.

Rinnettä on ajoittain pidetty heikkona galluptenttiesiintyjänä. Edessä oleviin vaalitentteihin Rinne kuitenkin suhtautuu omalta osaltaan luottavaisesti.

– Nyt on tullut viime aikoina kehujakin. Täytyy yrittää pitää tämä linja, Rinne naureskeli.

Vihreillä parantamisen varaa

Vihreiden tilanne on tällä hetkellä kimurantti. Sairaslomalla olevaa Touko Aaltoa tuurasi tentissä vihreiden eduskuntaryhmän puheenjohtaja Krista Mikkonen.

Puolueen kannatus on ollut selvästi laskussa.

– Me emme ole varmaan saaneet viestiä riittävän selkeästi esiin. Siihen meidän täytyy panostaa, Mikkonen totesi.

Halla-aho vieritti syytä sinisille ministereille

Perussuomalaisten puheenjohtaja Jussi Halla-aho puolestaan manasi aiemman puoluejohdon, käytännössä Timo Soinin ja muiden sinisten ministerien tekemiä päätöksiä, joiden hän katsoo vieneen perussuomalaisilta puolet kannatuksesta.

– Meillä on aika kova työ palauttaa katsomoon siirtyneiden äänestäjien luottamus ylipäätään politiikkaan ja siihen, että äänestämällä voi vaikuttaa, Halla-aho sanoi. 

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.