Puheenjohtaja: Mietinnössä seurattiin piispainkokouksen linjaa

Perustevaliokunnan puheenjohtaja Simo Peura kertoo MTV3:n uutisille, että perustevaliokunnan mietinnössä homoparien siunauskysymys ei ollut erityisemmin keskustelun kohteena, koska piispainkokous ei ole sitä esittänyt.

- Perustevaliokunta on hyvin uskollisesti seurannut piispainkokouksen linjaa, Lapuan hiippakunnan piispa Peura sanoo.

Valiokunnan 18 jäsenestä 13 asettui esityksen taakse. Peuran mukaan näkemykset ovat hyvin erilaisia ja laajan yksimielisyyden saavuttaminen epätodennäköistä.

- Laaja yksimielisyys pitäisi saavuttaa, jos haluttaisiin mennä siunaamistoimituksen luomiseen. Silloin siitä syntyy kirkollinen toimitus. Turun kirkolliskokouksessa se edellyttäisi laajaa yksimielisyyttä eli kolme neljäsosaa enemmistöä.

Peuran mukaan tapana on myös kuulostella muita kirkkoja.

- On todettava se, että kirkot ovat jakautuneet. Tämä tekee haasteelliseksi kirkkojen välisen yhteyden vaalimisen.

Jos kirkolliskokous asettuu huomenna piispainkokouksen ja perustevaliokunnan linjan taakse, jatkaa käytännön toteutusta puiispainkokous.

- Silloin piispat päättävät, minkälaisesta vapaamuotoisesta rukouksesta olisi kyse. Yksityiskohtiin piispoilla ei ole mahdollisuusta mennä, koska silloin rakennettaisiin kaavaa. Uskon, että piispainkokous selviytyy tehtävästä.

Katso Simo Ahteen juttu Turusta

Lue myös:

    Uusimmat