Puerto Ricossa tiukka äänestys

Puertoricolaisten niukka enemmistö äänesti eilen saaren nykyisen aseman säilyttämisen puolesta. Kun lähes kaikki äänet oli laskettu, 50,6 prosenttia äänestäneistä oli sitä mieltä, että saari tulee säilyttää Yhdysvaltain liittoterritoriona.

Kuvernööri Pedro Rossellon ajama vaihtoehto, jossa saaresta tehtäisiin Yhdysvaltain 51. osavaltio, sai äänistä 46,5 prosenttia. Kaksi muuta vaihtoehtoa, täydellinen tai puolittainen itsenäisyys, saivat vain murto-osan äänistä. Saarella on 2,2 miljoonaa äänioikeutettua.

Kyseessä oli kolmas saaren tulevaisuudesta järjestetty kansanäänestys kolmen vuosikymmenen sisällä. Yhdysvaltojen ei ole pakko noudattaa äänestyksen tulosta. Myös vuonna 1993 järjestetyssä äänestyksessä vaihtoehto nykyaseman säilyttämisestä voitti niukasti osavaltiovaihtoehdon. Karibianmerellä sijaitseva Puerto Rico on Espanjan entinen siirtomaa, joka siirtyi Yhdysvalloille sata vuotta sitten. Se sai itsehallinnon vuonna 1952.
(STT-AFP)

Lue myös:

    Uusimmat