Kahdeksan kuollutta Jämijärven lentoturmassa – kolme pelastui hyppäämällä

Jämijärvellä Satakunnassa on sattunut lento-onnettomuus, jossa on kuollut kahdeksan ihmistä. Poliisin mukaan kaikki koneessa olleet olivat pirkanmaalaisia.

Pudonneessa lentokoneessa oli kaikkiaan 11 ihmistä. 

Pelastuneiden vammat eivät ole vakavia.

Turmakoneesta varmasti pelastuneita on kolme. He hyppäsivät putoavasta koneesta laskuvarjoilla. Kukaan näistä kolmesta ei loukkaantunut vakavasti. 

Poliisin mukaan on vähäinen mahdollisuus, että koneesta olisi pääsyt hyppäämään laskuvarjolla myös neljäs henkilö. 

Turmakone tarkastettiin viimeksi toissa vuonna

-Jämijärven turmakone Comp Air 8 oli rakennussarjasta koottu harrasteluokan kone.

-Se voi kuljettaa ohjaajan lisäksi enintään 10 matkustajaa. 

-Kone oli tarkastettu viimeksi toissa vuonna. Turvallisuusvirasto Trafin todistus koneen lentokelpoisuuden tarkastuksesta myönnettiin 30.8.2012, ja todistus oli voimassa 31.8.2015 saakka. 

-Trafin ja Suomen ilmailulaitoksen valtuuttaman ammattilaisen tarkastuksessa on käyty läpi koneen rakenteet, varusteet ja laitteiden toiminta. 

-Koneelle oli myönnetty rakennuslupa 2005, ja se oli hyväksytty ilma-alusrekisteriin 2009. 

-Turmakoneen kaltaiselle harrasteluokan koneelle myönnetään "lupa lentää", kun taas tyyppihyväksytylle lentokoneelle myönnetään lentokelpoisuustodistus. 

-Kone on koottu amerikkalaisvalmistajan rakennussarjasta.  

Etsinnöissä mukana eri viranomaisia

Lentoturmaan joutunut kone putosi lähelle Jämijärven lentokenttää. Onnettomuuspaikalta on kentälle noin kaksi kilometriä.  

Lähiympäristössä suoritetaan maastoetsintöjä, mukana ovat puolustusvoimat, poliisi, rajavartiolaitos sekä pelastuslaitos eri toiminta-alueilta.

Kone paloi pahasti

Laskuvarjohyppääjiä lennättänyt kone joutui ongelmiin saatuaan moottorivian noin neljän kilometrin korkeudessa.

Pienkone syttyi tuleen osuessaan maahan, ja paloi pahasti. Turman tutkijat eivät ole vielä pystyneet varmistamaan, monenko kuolonuhrin ruumiit palaneessa koneessa on, kertoi Kankaanpään poliisin ylikonstaapeli Leo Leinonen STT:lle. 

Jämijärvi on suosittu kenttä

Kenttä on Tampereen laskuvarjokerhon kotikenttä, mutta vielä ei tiedetä, keitä onnettomuudessa mukana olleet olivat.  

Kenttä on Suomen suosituimpia purjelentokeskuksia.

Edellinen vakava lentoturma Jämijärvellä tapahtui vuonna 2010, 30. kesäkuuta kevytilmailukoneen maahansyöksyssä kuoli kaksi ihmistä.

Lue myös:

    Uusimmat