PTT: USA:n autoteollisuuden pelastaminen tärkeää myös Suomelle

Amerikkalaisen autoteollisuuden nousulla olisi suuri merkitys koko maailman taloudelle. Näin sanoo toimitusjohtaja Pasi Holm Pellervon taloudellisesta tutkimuslaitoksesta. Yhdysvaltojen autoteollisuus työllistää paljon ihmisiä ja autoteollisuuden tila kertoo hyvin paljon myös kuluttajien luottamuksesta talouteen.

Koska kriisi lähti liikkeelle Amerikasta, niin on erittäin tärkeää, että myös elpyminen lähtee liikkeelle sieltä. Yhdessä elvyttävien rahoituspakettien kanssa autoteollisuus voisi jopa kääntää talouden takaisin positiiviselle raiteelle ehkä jo vuonna 2010, sanoo Holm.

Elinkeinoelämän keskusliitto EK:n työmarkkinajohtaja Eeva-Liisa Inkeroinen korostaa, että Suomen talous on hyvin riippuvainen viennistä. Työmarkkinajärjestöt ja hallitus yrittävätkin yhdessä löytää keinoja talouden pelastamiseksi. Tavoitteena on päästä mahdollisimman pienin vaurioin tilanteessa, jossa kansainvälinen kysyntä on pysähtynyt.

Suomessa yritysrahoituksen määrä on lisääntynyt erittäin paljon. Pankit vastaavat tähän kysyntään niin pitkälle kuin se on mahdollista, mutta se ei tällä hetkellä riitä. Kaikki mahdolliset elvytystoimet onkin nyt otettava käyttöön, sanoo Inkeroinen.

Suomen pankki ennusti eilen, että ensi vuonna talouskasvu Suomessa jää miinuksen puolelle. Joka päivä tulee tietoja lomautuksista ja irtisanomisista. Kun kysyntä loppuu, niin työt loppuvat, toteaa Inkeroinen. Työmarkkinajärjestöt ehdottivat eilen, että irtisanomisien sijaan työnantajat voisivat kouluttaa henkilökuntaansa, jotta nousun alkaessa työntekijät olisivat entistä ammattitaitoisempia.

Parempi on lomauttaa kuin irtisanoa, se on vastuullista politiikka, sanoo Holm. Henkilökunnan kouluttaminen, vaikka sitten valtion tuella, olisi Holmin mielestä vielä järkevämpää..

Hallituksen elvytyspaketti on hyvä ja se tuo Suomen talouteen sen tarvitsemaa dynamiikkaa, sanoo Holm. Suomi taitaa olla niitä ainoita Euroopan maita, jotka tekevät sen suuntaisen elvytyspaketin, mitä komissio on edellyttänyt. Pidemmällä aikavälillä tärkeää on Holmin mukaan palkankorotusten suuruus.

Palkankorotuksia on tulossa vielä ensi vuonnakin vanhojen sopimusten perusteella, kertoo Inkeroinen. Työllisyyden kilpailukyvyn kannalta työvoimakustannusten hallinta on kuitenkin kaikkein tärkeintä, hän lisää.

90-luvun lamaan tätä tilannetta ei kannata verrata, sanoo Holm. Suomi tulee pärjäämään tässä lamassa huomattavasti 90-lukua paremmin.

Kotitalouksien kysynnän ylläpitämin on nyt erittäin tärkeää, sanoo Inkeroinen ja siihenhän mietitään lisäkeinoja jo tänä aamuna.

Lue myös:

    Uusimmat