PTT: Ruuan hinta pysyy viime vuotta alhaisempana

Pellervon taloustutkimus (PTT) arvioi, että ruuan hinta pysyy tänä vuonna alempana kuin viime vuonna.

Ruuan hinnan lasku tasaantuu kuitenkin loppuvuonna, ja ensi vuonna hinnat kääntyvät lievään nousuun.  

– Yksityisen kuluttajan ostoskori on 3 prosenttia halvempi tänä vuonna kuin viime vuonna, kertoo PTT:n maatalousekonomisti Kyösti Arovuori.  

Hintojen putoaminen johtuu PTT:n mukaan elintarvikkeiden tuotantokustannusten laskusta. PTT arvioi, että kauppa on siirtänyt osan pudonneista kustannuksista hintoihin, mikä näkyy kuluttajille erilaisina alennuskampanjoina. S-ryhmä alensi hintojaan tammikuussa. Kesko pudotti hintojaan jo viime syksynä.  

Arovuori kertoo, että elintarviketeollisuuden ja kaupan uudet hintasopimukset astuivat voimaan helmikuun alussa. Tammi- ja helmikuun vaihteessa hintataso laski yhden prosenttiyksikön verran.  
Tuotantokustannuksia pudottavat tänä vuonna energian ja rehun hinnan lasku. PTT odottaa, että ensi vuonna kustannukset kääntyvät lievään nousuun.  

Myös maataloustuottajat tuntevat nahoissaan elintarvikkeiden hinnan laskun. Yrittäjätulo putoaa PTT:n ennusteen mukaan tänä vuonna 11 prosenttia. Ensi vuonna tilanne palautuu 7 prosentin verran.  

Lue myös:

    Uusimmat