PTT povaa hyvää kasvua edelleen

Pellervon taloudellisen tutkimuskeskuksen arvion mukaan Suomen BKT kasvaa tänä vuonna reilut kolme prosenttia.

Pellervon taloudellinen tutkimuslaitos ennustaa Suomen talouden hyvän vireen jatkuvan. PTT arvioi, että bruttokansantuote kasvaa tänä vuonna 3,2 prosenttia ja ensi vuonna 2,8 prosenttia. Tuotanto kasvaa lähes kaikilla sektoreilla, ja kuluttajien luottamus talouteen on hyvä.

PTT:n mukaan talous on tasapainossa, vaikka osalla työnantajista on vaikeuksia löytää työvoimaa ja asuntomarkkinat ovat jonkin verran ylikuumentuneet.

Työttömyysaste laskee PTT:n mukaan tänä vuonna 7,1 prosenttiin ja työllisyys lisääntyy 30000 hengellä. Työvoimaa on vielä runsaasti, mutta työpaikkojen täyttämiseksi tarvitaan PTT:n mukaan aiempaa enemmän vaivannäköä, kuten rekrytoinnin tehostamista ja alueellisen liikkuvuuden lisäämistä.

Talouspolitiikan liikkumavara on PTT:n mukaan käytettävä kasvun tukemiseen. Kun eläkemenot ovat suurimmillaan, voidaan sosiaalivakuutusrahastoja purkaa maltillisesti.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat