PTT: Pienet korkeakoulukaupungit menettävät valmistuneet opiskelijansa

Korkean asteen tutkinnon suorittaneista jää opiskelukaupunkinsa seudulle asumaan noin puolet, kertoo tuore tutkimus.

Pienet korkeakoulukaupungit menettävät suuren osan valmistuneista opiskelijoista, selviää Pellervon Taloudellisen Tutkimuslaitoksen PTT:n julkaisemasta tutkimuksesta. Helsingin seudun korkeakouluissa opiskelleista noin kahdeksan kymmenestä asuu alueella vielä muutama vuosi valmistumisen jälkeen, mutta pienten kaupunkien kohdalla luku voi jäädä kahteen kymmenestä. Kaupunkiin jäävien lisäksi Helsinkiin muuttaa runsaasti muualla opiskelleita.

- Seutukunnat, joille jäädään vähiten valmistumisen jälkeen, pysyttelevät vuodesta toiseen samoina. Ne ovat pienehköjä, ne eivät ole kasvuseutukuntia ja niiden työttömyysprosentti on korkeahko, PTT:n tiedotteessa arvioidaan.

Esimerkiksi Hämeenlinna, Lappeenranta, Mikkeli ja Kokkola nousevat esille paikkakuntina, joissa opiskelleet jakautuvat valmistumisen jälkeen ympäri Suomea. Helsingin lisäksi esimerkiksi Ouluun ja Tampereelle sen sijaan jäädään.

- Kasvutoimialat ja uudet työpaikat keskittyvät kilpailukykyisille alueille ja suurimpien korkeakoulukaupunkien läheisyyteen, PTT näkee.

- Maakuntien väliset koulutustasoerot ovat lisääntyneet 1990-luvun loppupuolen voimakkaan muuttoliikkeen seurauksena, tutkimuksen johdannossa todetaan.

Ala vaikuttaa

Muuttamiseen vaikuttaa myös opiskeltu ala. Esimerkiksi sosiaali- ja terveysalalla sekä kasvatusalalla opiskelleille työpaikkoja on ympäri maata. Kaupallista tai teknistä alaa opiskelleet jäävät muita useammin opiskelupaikkakunnalleen asumaan myös valmistumisen jälkeen.

Kokonaisuutena yliopistoista valmistuneet ovat herkempiä muuttamaan kuin ammattikorkeakouluissa opiskelleet. Ammattikorkeakoulujärjestelmän laajentumisen myötä kotiseutu-uskollisuus onkin kaikkiaan hieman kasvanut 90-luvun lopusta.

Pellervon Taloudellisen Tutkimuslaitoksen perustivat Pellervo-Seura ja Maataloustuottajain Keskusliitto vuonna 1979.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat