PT:n ennuste: Talouskasvu 1,6 prosenttiin

Palkansaajien tutkimuslaitoksen tuoreen talousennusteen mukaan bkt:n kasvu nopeutuu tänä vuonna 1,6 prosenttiin.

Suomen talouskasvu vauhdittuu kansainvälisen talouden elpymisen myötä tänä vuonna 1,6 prosenttiin, ennustaa Palkansaajien tutkimuslaitos. Ensi vuonna bruttokansantuotteen kasvu nopeutuu PT:n tänään julkistetun ennusteen mukaan 3,3 prosenttiin.

Odotukset suhdannekehityksen kohentumisesta ovat PT:n mukaan yleistyneet. Kansainvälisen talouskasvun vauhdittuminen alkaakin katsauksen mukaan tuntua Suomessa tämän vuoden aikana, vaikka selviä merkkejä suhdannetilanteen elpymisestä ei olekaan vielä näkyvillä. PT ennakoi EU:n kokonaistuotannon kasvavan tänä vuonna 1,3 prosenttia ja ensi vuonna 2,7 prosenttia.

Yhdysvaltain talous elpyy katsauksen mukaan, ja kasvu nousee tänä vuonna 1,4 prosenttiin. Ensi vuonna USA:n bruttokansantuote kasvaa ennusteen mukaan 2,1 prosenttia. Suomen suhdannenousu on Palkansaajien tutkimuslaitoksen mukaan kuitenkin suhteellisen vaimeaa. Kokonaistuotannon kasvun jäädessä tänä vuonna alle kahteen prosenttiin työllisyys heikkenee vielä ja työttömyys kasvaa jonkin verran.

PT arvioi työttömyysasteen nousevan 9,1 prosentista 9,4 prosenttiin ja laskevan ensi vuonna 9,3 prosenttiin. Työllisten määrä kasvaa taas ensi vuonna. Kuluttajahintojen nousuvauhti hidastuu PT:n ennusteen mukaan selvästi tänä vuonna. Inflaatio laskee 2,6 prosentista 1,5 prosenttiin. Ensi vuonna PT ennakoi inflaation vauhdittuvan uudelleen keskimäärin 2,0 prosenttiin.

Kotitalouksien käytettävissä olevat reaalitulot kasvavat sekä tänä että ensi vuonna keskimäärin 2,2 prosenttia. Keskimääräinen korkotaso kääntyy talouskasvun vahvistuessa nousuun. PT arvioi lyhyiden korkojen laskevan tänä vuonna 4,3 prosentista 3,6 prosenttiin. Ensi vuonna kolmen kuukauden euribor nousee keskimäärin 4,5 prosenttiin. Kymmenen vuoden viitekorko nousee tänä vuonna 5,0 prosentista 5,6 prosenttiin ja ensi vuonna edelleen keskimäärin 6,2 prosenttiin.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat