Psykologi: Konginkankaan turma jätti jälkensä omaisiin

Omaisten todistajana Äänekosken käräjäoikeudessa kuullun psykologin todistus liittyi omaisten vaatimuksiin henkisten kärsimysten sekä sairauspoissaolojen korvaamisesta.

Omaisten todistajana Konginkankaan onnettomuutta koskevassa oikeusjutussa toiminut psykologi arvioi, että osa turmassa läheisiään menettäneistä ei selviä koskaan menetyksestään.

- Läheisen menettämisestä selviäminen on yksilöllistä. Osa Konginkankaan omaisista ei selviä siitä koskaan, sanoi psykologi Salla Saari Äänekosken käräjäoikeudessa.

Saarta kuultiin jutussa tänään omaisten todistajana.

- Viisi vuotta on tällaisessa toipumisessa lyhyt aika, muistutti Saari.

- Läheisen menettäminen vie elämältä merkityksen. Erityisesti nuoren kuolemaa on vaikeampi hyväksyä. Vanhempi menettää siinä omaa tulevaisuuttaan, ja siihen on vaikea sopeutua, psykologi kertoi.

Saaren mukaan Konginkankaan onnettomuus oli läheisille poikkeuksellisen vaikea, koska tapahtuma oli hyvin väkivaltainen ja ruumiit murskautuivat.

- Toipumista on vaikeuttanut tieto siitä, että kuolleet uhrit joutuivat pelastustöiden priorisoinnin takia lojumaan tuntitolkulla murskaantuneina ja hylättyinä.

Saaren todistus liittyi omaisten vaatimuksiin henkisisten kärsimyksien ja sairauspoissaolojen korvaamisesta. Konginkankaan oikeudenkäynnissä kuullaan tänään neljä todistajaa.

Kaksi vuotta sitten tapahtuneessa onnettomuudessa kuoli 23 ihmistä. Jutussa ovat syytteessä 41-vuotias rekkakuski ja kuljetusyhtiön silloinen toimitusjohtaja.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat