Psykologi: Julkisuudenhakuisuus joukkosurmien taustalla

Kriisipsykologi Salli Saari arvioi, että Yhdysvaltain Denverin ampumiset voivat tilapäisesti heikentää myös suomalaisten turvallisuuden tunnetta.

Saari kuitenkin korostaa, että kyseiset ampumatapaukset ovat harvinaisia ja ettei Suomessa esimerkiksi elokuvissa käyntiä tarvitse pelätä.

– Tällaisia kummallisesti ajattelevia ja toimivia ihmisiä, jotka tekevät näitä iskuja, on joitakin, mutta todella harvinaista se kuitenkin on.

Hälyttävää Saaren mukaan on se, että ampumisista otetaan mallia.

– Kyllä se ihan selvältä näyttää, että näitä tekoja aletaan kopioida. Huolestuttavaa siinä on se, että tällainen julkisuudenhakuisuus kanavoituu silmittömän väkivallan käyttöön ja uhrit ovat sattumanvaraisia. Ja se kylvää pelkoa hyvin laajasti ihmisiin, Saari arvioi.

Myös suhtautuminen väkivaltaan on Saaren mukaan muuttunut hyväksytymmäksi.

– Väkivalta on tullut jopa jollain tavalla ihailluksikin. Sitä satoa tässä nyt niitetään, Saari sanoo.

Joukkosurmista on puhuttu usein laajennettuina itsemurhina, mutta suuntaus on ollut nyt kuitenkin toiseen suuntaan. Tekijät haluavatkin nähdä tekojensa seuraukset.

– Se kertoo siitä, että halutaan käyttää väkivaltaa tehokkaasti keinona päästä julkisuuteen ja saada nimeä, kriisipsykologi Salli Saari arvio.

Lue myös:

    Uusimmat