Psykologi erosi Estonia-komissiosta vastalauseeksi

Ruotsalainen Bengt Schager on eronnut Estonia-komission jäsenyydestä. Hän on ollut komission psykologisena asiantuntijana. Schager erosi vastalauseeksi valmisteilla olevalle onnettomuusraportille, jonka hän sanoo suojelevan aluksen miehistöä.

-On asioita, jotka olisi pitänyt ottaa mukaan selontekoon, mutta jotka on jätetty pois, Schager arvosteli Svenska Dagbladet -lehdessä. Hänen mielestään kysymys miehistön vastuusta on osoittautunut niin hankalaksi, että komission työ on kokonaisuudessaan vaikeutunut.

Schagerin mukaan Ruotsin, Viron ja Suomen edustajat ovat yhtä mieltä siitä, että kolme vuotta sitten sattuneen tuhoisan turman syyt olivat pääasiassa teknisiä. Silti myös virolaisen miehistön toimista on kaiken aikaa kiistelty julkisuudessa.

Miehistöön kohdistuvaa arvostelua on yritetty virolaisten puolelta välttää kaikin tavoin, ja Schagerin mielestä ruotsalaiset ja suomalaiset ovat antaneet asiassa virolaisille periksi.
-Komission pitäminen koossa on ollut niin tärkeää, etteivät sen jäsenet ole pystyneet osoittamaan toimissaan täyttä siviilirohkeutta, syyttää Schager.

Komission virolainen puheenjohtaja Andi Meister erosi komissiosta viime vuonna syyttäen ruotsalaisia tietojen pimittämisestä. Komission ruotsalaisryhmää johtanut Olof Forssberg joutui puolestaan eroamaan viime keväänä, kun ilmeni, että hän oli valehdellut eräälle toimittajalle.

Estonia-komission lopullinen raportti on tiettävästi viimeinkin valmistumassa lukuisten myöhästymisten jälkeen.
(STT)

Lue myös:

    Uusimmat