Psykiatristen sairaaloiden hoitokäytännöissä huimia eroja

Joissakin sairaaloissa ja sairaanhoitopiireissä potilaita esimerkiksi eristetään tai pistetään lepositeisiin monin verroin herkemmin kuin psykiatrisessa hoidossa keskimäärin. Myös vapaaehtoisesti hoitoon tulleiden potilaiden "kaappaaminen" pakkohoitoon näyttää olevan joissakin sairaanhoitopiireissä turhankin yleinen käytäntö. Stakes selvitti psykiatristen sairaaloiden hoitokäytäntöjä vuosina 1999 ja 2000.

Valtavan suuret erot yllättivät tutkimuksen tekijän, ylilääkäri Timo Tuorin. Erot sairaanhoitopiirienkin välillä olivat usein jopa monikertaisia, eivätkä ne olleet mitenkään selitettävissä alueen sairastavuuden eroilla. Tuoria hämmästytti myös se, että henkilöstön määrällä ei näyttänyt olevan juuri mitään tekemistä sairaalan omaksumien hoitokäytäntöjen kanssa. Pikemminkin kyse on alueen tai sairaalan luomasta hoitokulttuurista.

Vapaaehtoisesti tulleita eristetään lainvastaisesti

Eduskunnan oikeusasiamies Riitta-Leena Paunio kiinnitti joitakin vuosia sitten huomiota jopa lainvastaisiin käytäntöihin psykiatrisissa sairaaloissa ja vaati lainsäädännön täsmentämistä. Hän paheksui mm. potilaiden runsasta ja pitkäaikaista eristämistä. Hän havaitsi tutkimuksissaan, että eristämistä käytettiin jopa rangaistuksena ja että myös vapaaehtoisesti hoitoon tulleita potilaita oli lainvastaisesti eristetty. Pakkotoimia saa käyttää ainoastaan tahdonvastaisessa hoidossa tai tarkkailussa oleviin potilaisiin.

Tuorin aineisto on kerätty Paunion moitteiden jälkeen, mutta ainakaan kaikissa sairaaloissa tilanne ei näytä juurikaan kohentuneen. Eristettyjen potilaiden osuus pakkohoidossa olleista potilaista ylitti vuonna 2000 kolmessa sairaalassa sadan prosentin rajan, mikä tarkoittaa, että myös vapaaehtoisesti hoitoon tulleita potilaita oli lainvastaisesti eristetty. Toisaalta kymmenessä sairaalassa potilaita ei tarvinnut eristää lainkaan. Vapaaehtoisesti hoitoon tulleita potilaita pistettiin eräissä sairaaloissa lainvastaisesti myös lepositeisiin. Toisaalta 14 sairaalassa lepositeitä ei käytetty lainkaan vuonna 2000.

Pakkohoitoon 'kaappauksissa' myös moninkertaisia eroja

Myös vapaaehtoisesti hoitoon tulleet potilaat päätyvät tarkkailuun tai tahdonvastaiseen hoitoon hyvin eri tavoin asuinpaikasta riippuen. Esimerkiksi vuonna 2000 Uudenmaan ja Pirkanmaan sairaanhoitopiireissä 'kaapattiin' pakkohoitoon jopa 16 prosenttia vapaaehtoisesti hoitoon tulleista potilaista. Joissakin sairaanhoitopiireissä tällaisia kaappauksia ei tehty juuri lainkaan.

"Kaappaaminen" tarkoittaa sitä, että alun perin vapaaehtoisesti sairaalahoitoon tullut potilas pyrkii pois hoidosta, mutta sairaala voi määrätä hänet tarkkailun kautta pakkohoitoon ilman erillistä lähetettä. Raportti paljasti, että tätä tapahtuu yllättävän runsaasti ja joissain sairaaloissa se tuntuu olevan turhankin yleinen käytäntö. - Parempi tapa voisi olla päästää potilas pois ja antaa hänen tulla tarvittaessa normaalia reittiä takaisin sairaalaan, arvelee Lehtinen.

Omia käytäntöjä syytä vakavasti selvitellä

Tuorin mielestä erot eri alueilla asuvien ihmisten kohtelussa ja hoidossa ovat niin suuria, että alueilla kannattaisi vakavasti selvitellä omia käytäntöjä. Tutkimuksesta selviää sekä sairaaloiden että sairaanhoitopiirien hoitokäytäntöjen erot ja vertailu koko maan käytäntöihin. Tuori pitää tarpeellisena myös alueellisia mielenterveystyön kehittämishankkeita, joihin osallistuisivat palvelujen tuottajien lisäksi myös mm. alan järjestöt ja palvelujen käyttäjät ja omaiset.

Myös tutkimusprofessori Ville Lehtinen Stakesista arvioi, että ainakin niillä alueilla, joilla pakkohoitoa käytetään eniten, olisi varmasti karsimisen varaa. Hoitoilmapiiriä muuttamalla pakkotoimia voisi vähentää ilman, että siitä koituisi potilaille mitään ongelmia.

Lehtisen mukaan kyseessä on kuitenkin kaksipiippuinen asia. Koko ajan keikutaan vapausvaatimusten ja hoitoonpääsyvaatimusten välillä ja silloin voi olla vaikea arvioida, missä kulkee se kultainen keskitie.

(MTV3-STT)