Mainos

Psykiatri ärähtää: Valheelliset väitteet vahingoittavat masennuksesta kärsiviä

Vankilapsykiatri Hannu Lauerman mukaan mediassa käyty keskustelu masennuksen hoidosta on jopa haitallista potilaille.

– Argumentit ovat toisinaan olleet osin täysin tekaistuja ja kuviteltuja. Tällainen keskustelu on vahingollista masennuspotilaalle, sanoo Lauerma MTV:n Huomenta Suomen haastattelussa.

Lauerman mukaan on selvää, että masennuslääkkeistä on myös haittaa, mutta sen selvittäminen on asiantuntijoiden tehtävä.

– Haittavaikutusten minimoiminen ja eliminoiminen on mahdollista, ja lisäksi se on keskeinen osa lääkärin ammattitaitoa.

Lauerma toivoo, että masennushoidosta hyötyneiden kokemuksia kuultaisiin julkisuudessa enemmän.

– Meillä on valtava määrä niitä, jotka ovat hyötyneet masennuksen hoidosta, mutta moni heistä ei halua tähän keskusteluun mukaan. Potilaan äänen tulee kuulua asiantuntijoiden rinnalla.

Lauerman mukaan lääkefirmojen toiminta on asia, josta pitäisi puhua enemmänkin.

– Lääkkeitä valmistaneet yhtiöt ovat fuusioituneet ja tulleet entistä valtavammiksi. Läpinäkyvyys on samalla heikentynyt. Aivan varmasti voittoon tähtäävät yhtiöt toimivat tavoilla, jotka eivät ole kaikin osin olleet eettisesti hyväksyttäviä.

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.