Psst, isät – näitä kirjoja voi löytyä huomenna lahjapaketista

Isänpäivä käynnistää perinteisesti jouluun saakka kestävän kirjamyynnin huippusesongin. Tahti kiihtyy edelleen, kun kirjallisuuden Finlandia-ehdokkaat julkistetaan ensi viikolla.

Tänä syksynä ovat käyneet poikkeuksellisen hyvin kaupaksi erilaiset elämäkerrat ja henkilökuvat.

Syksyn suurin hitti on ollut Ari Mennanderin teos Teemu Selänteestä.

Suomalaisen kirjakaupan ostojohtaja Reetta-Liisa Pikkola uskoo, että Teemu-kirja löytyy myös monesta isänpäivän paketista.

– Tiedän, että monet odottavat sitä Teemua. Ja Ilkka Remeksen Horna on todella ajankohtainen tällä hetkellä, koska se on Ukraina-teemalla. Henkilökohtainen suosikkini ja vinkkini on Juice Leskinen -elämäkerta. Se on huikea kirja ja omaa ikäpolveani edustavat isät varmaan haluavat sen pakettiin, Pikkola kertoo.

Akateeminen kirjakaupan ostopäällikkö Cia Branders uskoo isien innostuvan myös muun muassa Madventures-miesten seikkailuoppaasta, Kauko Röyhkän Ville Haapasalo -elämäkerrasta ja Jo Nesbon dekkarista Isänsä poika.

– Sitten haastaisin isiä vähän tähän Keltaiseen kirjastoon, eli Haruki Murakamin Värittömän miehen vaellusvuodet ja Kim Leinen Grönlantiin sijoittuvan erittäin mielenkiintoisen Ikuisuusvuonon profeetat -kirjan pariin. Eli vähän vähän erilaisia isänpäiväkirjoja ehkä kuin nämä perinteiset muistelmat ja sotakirjat.

Lue myös:

    Uusimmat