Proventus hankkii Ruotsin TV4:n osakkeita

Ruotsalainen sijoitusyhtiö Proventus saa haltuunsa Ruotsin TV4:n osakkeista 15,1 prosenttia.

Kilpailu ruotsalaisesta televisioyhtiö TV4:stä kiristyy. Ruotsalainen mediakonserni MTG ilmoitti tänään myyvänsä osuutensa televisioyhtiöstä ruotsalaiselle sijoitusyhtiölle Proventukselle. Osakepotin suuruus on 15,1 prosenttia. Proventuksen mukaan TV4:llä on vahva asema alalla ja sillä on hyvät tulevaisuuden näkymät alan rakennejärjestelyissä.

MTG:n tiedotteen mukaan se myi runsaat kolme miljoonaa osaketta Proventukselle runsaalla 510 miljoonalla kruunulla eli noin 57 miljoonalla eurolla. Osakkeiden kirjanpidollinen arvo oli 124 miljoonaa kruunua.

Kisa TV4:stä kiihtyi, kun norjalainen Schibsted kertoi joulun alla olevansa valmis ostamaan suomalaisen Alma Median. Norjalaisyhtiö on kiinnostunut erityisesti Alman televisiotoiminnasta, johon kuuluu kotimaisen MTV3:n ja Subtv:n lisäksi osuus Ruotsin TV4:stä. Myös Alman suurin omistaja Bonnier ja Schibsted ovat TV4:n suuria omistajia.

Sijoitusyhtiö Proventuksen toimitusjohtaja Daniel Sachs ei kerro, aikooko yhtiö jo lähipäivinä myydä hankkimansa osakkeet televisiokanavasta ankarasti kilpaileville Bonnierille ja Schipstedille. Sachs kommentoi uutistoimisto Reutersille, että Proventuksella voi olla kiinnostusta pysyä TV4:n omistajana pidemmänkin aikaa. Sachsin mukaan Proventus haluaa olla mukana kehittämässä yhtiön toimintaa ja sen omistajakuntaan pitäisikin itse asiassa kuulua myös muita kuin perinteisiä mediayhtiöitä.

- Meillä on sijoitusintressi ja lähikuukaudet tulevat olemaan jännittäviä yhtiön kehityksen suhteen, hän sanoi.

Proventus on ruotsalaisen leluvalmistajan BRIOn ja suomalaisen huonekaluvalmistajan Artek suurin omistaja. Se on ollut myös mukana tunnettujen tuotemerkkien rakennejärjestelyissä. Näitä ovat muiden muassa Kosta Boda, Puma ja Stiga. Proventuksesta tulee TV4:n neljänneksi suurin omistaja Bonnierin, Alman ja Schibstedin jälkeen.

MTG on edesmenneen mediakeisari Jan Stenbeckin luomus.

(MTV3-Reuters-STT)

(Kauppalehden talousuutiset 07.01.2005)

Lue myös:

    Uusimmat