Protestantit ensi kerran neuvotteluihin Sinn Feinin kanssa

Pohjois-Irlannin suurin protestanttipuolue, Ulsterin unionistit (UUP), neuvottelee tiistaina ensi kerran Irlannin tasavaltalaisarmeijan (IRA:n) poliittisen siiven Sinn Feinin kanssa, kertoivat unionistilähteet tänään.

UUP aikoo tosin käyttää tilaisuutta hyväkseen vaatiakseen Sinn Feinin karkottamista neuvotteluista Markethillin viimetiistaiseen pommi-iskuun vedoten.

UUP:n johtajan David Trimblen mukaan kaikki merkit viittaavat IRA:n syyllisyyteen, vaikka viranomaiset syyttivät iskusta tasavaltalaista sirpaleryhmää Continuity Army Councilia. Markethillin kylässä räjähtänyt pommi aiheutti aineellisia vahinkoja, muttei vaatinut ihmisuhreja.

Rauhanneuvottelujen ennakkoehtona on ollut, että osapuolet sitoutuvat käyttämään vain rauhanomaisia keinoja. Trimblen mukaan pommi ja IRA:n äskeinen lausunto aseidenluovutuksessa esiintyvistä "vaikeuksista" osoittavat, ettei IRA ole sitoutunut rauhaan.

Trimble ja muut unionistit vetäytyivät aluksi rauhanneuvotteluista, kun Sinn Fein hyväksyttiin mukaan. Ne sanoivat epäilevänsä, ettei IRA aiokaan riisua sissejään aseista.

Trimble toi kuitenkin keskiviikkona oman puolueensa, Ulsterin demokraattisen puolueen ja edistysmielisen unionistipuolueen takasin Stormontissa Belfastin ulkopuolella käytäviin rauhanneuvotteluihin. Unionistit eivät kuitenkaan suostuneet tulemaan samaan huoneeseen Sinn Feinin kanssa, vaan keskustelivat brittivaltaa maltillisesti vastustavan maltillisen sosiaalidemokraattisen työväenpuolueen (SDLP:n) kanssa.
(STT-Reuter-AFP)

Lue myös:

    Uusimmat