Prostituoitu raiskattiin ja ryöstettiin Helsingissä

Poliisi epäilee ulkomaalaisten miesten raiskanneen prostituoidun törkeän ryöstön päätteeksi Helsingissä viime kuun lopulla.

Yksi miehistä oli tilannut ajan prostituoidulle. Asuntoon mentyään hän oli päästänyt sinne vielä toisen miehen rappukäytävästä. Poliisin mukaan miehen uhkasivat naista ampuma-aseella ja ryöstivät naisen rahat ja puhelimen.

Ryöstön jälkeen miehet raiskasivat naisen ja sitoivat hänet pakoon pääsyn estämiseksi.

Teosta epäiltynä on vangittu kolme irakilaista miestä, jotka ovat osittain myöntäneet asian. Kolmannen miehen osuus oli kielitaitoisempana tilata aika ja ”varmistella” asunnon ulkopuolella.

Poliisi epäilee, että tekoja on voinut olla useita. Miehet olivat jo aikaisemmin pyrkineet kahteen muuhunkin asuntoon, mutta sisäänpääsy ei ollut onnistunut. Miehet ovat joka tapauksessa ottaneet yhteyttä moniin naisiin, kertoo poliisi.

Prostituoituja ryöstettiin Helsingissä viimeksi heinäkuussa.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat