Professori: Ylisuuri vuokratuki eettisesti paheksuttavaa

Julkisen toiminnan etiikan kannalta on tärkeää, että ohjeistuksia etuuksista noudatetaan tarkalleen. Näin arvioi hallintotieteen professori eilistä uutista, jonka mukaan Puolustusvoimien komentajalle olisi maksettu ylisuurta vuokratukea. 

Professori Ari Salmisen mukaan säännöstä poikkeaminen edellyttää hyviä perusteluja. Näiden pitää kestää myös julkinen tarkastelu. 

Komentaja Ari Puheloinen on saanut enemmän vuokratukea kuin puolustusministeriön ohjeistus sallii. Puolustusvoimien viestintäjohtaja Mika Kalliomaa vahvisti illalla tiedon STT:lle.

Asiasta uutisoi ensimmäiseksi Aamulehti. 

Puolustusvoimien komentajalle maksama vuokratuki saisi olla enintään 35 prosenttia vuokrasta, kun Puheloiselle maksetaan nyt noin puolet vuokrasta.  

Kalliomaan mukaan 145 neliön kokoinen asunto arvokiinteistössä Helsingissä maksaa reilut 3 000 euroa kuukaudessa. Tästä Puheloiselle jää maksettavaa 1 744 euroa. 

Puolustusministeriöllä on olemassa ohjeistus vuokratuen enimmäismääristä. Ministeriön viestintäjohtaja kommentoi tukikaton ylitystä vain lyhykäisesti tänään. 

– Puolustusministeri on jostain syystä nähnyt tarpeelliseksi poiketa omasta ohjeistuksestaan, sanoi Max Arhippainen

Puolustusministeri Carl Haglund (r.) tiedottaa asuntoasiasta vasta maanantaina.  

Lue myös:

    Uusimmat