Professori: Työnantajalle vastuuta työntekijän unihäiriöistä

Unihäiriöt ovat yleistyneet koko 2000-luvun, ja lähes joka kymmenes kärsii kroonisesta unettomuudesta. Unitutkija Markku Partinen on sanonut, että suurin syy unettomuuden lisääntymiseen on työelämän vaatimusten koveneminen.

Tampereen yliopiston professori ja ylilääkäri Olli Polo on samaa mieltä. Polon mukaan työelämän pitäisi olla myös se paikka, missä muutosten pitäisi tapahtua.

- Työelämän tulisi vastata unettomuuteen, mutta se vaatii työpaikalta ihan uudentyyppistä ajattelua, Polo sanoo.

Polon mukaan työnantajalla pitäisi olla kykyä mitata työntekijän stressitasoa objektiivisesti erilaisin mittarein.

- Se ei riitä, että unettomuudesta kärsivä henkilö itse vain kertoo ja hoksaa tilanteensa.

Työntekijän univaikeudet eivät helposti tulekaan esiin, sillä Polo korostaa Partisen lailla sitä, että unettomuudesta kärsivät usein firman ahkerimmat ja tunnollisimmat työntekijät, jotka eivät hiisku vaikeuksistaan.

- Työnantajalla tulisi olla valmiuksia suojella näitä kaikkein ahkerimpia työntekijöitä. Sen sijaan, että heidän päälleen kasataan yhä enemmän työmäärää, heidän olisi annettava levätä, Polo vaatii.

Epäsäännölliset työajat eivät syynä unettomuuteen

Koko työpaikan toimintatapojen mullistaminen unettomuuden takia saattaa kuulostaa hankalalta. Olli Pololla on kuitenkin ohjeita, joilla uneton voi helpottaa arkeaan. Esimerkiksi terveet elämäntavat ja hyvä fyysinen kunto ovat Polon mukaan yksinkertaisesti tärkeitä, mikäli univaikeuksia esiintyy.

- Tupakanpoltto ja alkoholin runsas käyttö eivät ainakaan paranna tilannetta. Ja mikäli stressi ja unettomuus johtuvat henkisistä asioista, urheilu ja fyysinen suorittaminen antavat vastapainoa stressille.

Unettomuuden estämiseen pitäisi Polon mukaan auttaa myös sen, että ihminen säännöllistää nukkumaanmenoaikaansa.

- Tähän liittyy myös, että pitää huolen tarpeellisesta pimeydestä sekä riittävän viileästä sisäilmasta makuuhuoneessa.

Epäsäännöllinen työaika ei Polon mukaan pidemmän päälle lisää unettomuutta tai pysyvää stressiä. Yövuorot eivät Polon mukaan yksinkertaisesti vain sovi kaikille.

- Henkilöt, joille yötyö ei sovi, pystyvät toivon mukaan hakeutua pois tällaisista vuoroista.

Polo neuvoo kuitenkin, että yötyöntekijän kannattaa kuunnella omaa elimistöään, mikäli se reagoi yllättäviin päivärytmin muutoksiin liian rajusti.

Lue myös:

    Uusimmat