Mainos

Professori Suomen Kuvalehdelle: Snowdenille turvapaikka Suomesta, USA boikottiin

Kansainvälisen oikeuden akatemiaprofessori Martti Koskenniemi ehdottaa voimakkaita Yhdysvaltain vastaisia toimia vakoiluskandaalin takia.

Koskenniemi sanoo Suomen Kuvalehden haastattelussa, että tiedot Yhdysvaltain EU:hun kohdistamista vakoiluväitteistä tulee selvittää yksityiskohtaisesti. Koskenniemi pitää vakoilua niin häikäilemättömänä ja uskomattomana, että hänen mielestään Euroopan täytyy olla ryhtymättä vapaakauppaneuvotteluihin ennen kuin perusteellinen selvitys asiasta on saatu.

Vapaakauppaneuvotteluiden lisäksi Koskenniemi kehottaa EU:ta ryhtymään myös muihin diplomaattisiin toimiin Yhdysvaltoja vastaan. Esimerkiksi yhdysvaltalaisia huomioitsijoita voitaisiin sulkea pois yhteistyöelimistä, kuten Euroopan neuvostosta.

Vakoilun paljastanut Edward Snowden on tiedustellut Suomesta turvapaikkaa. Koskenniemi sanoo Suomen Kuvalehdessä, että "poliittisesti ja oikeudellisesti on selvää, että Snowdenin tapauksessa turvapaikkaoikeuden kriteerit täyttyvät".

– Mielestäni ei ole mitään syytä olla myöntämättä hänelle turvapaikkaa, jonka Suomen laki mahdollistaa, Koskenniemi sanoo Suomen Kuvalehdessä.

(MTV3)

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.