Professori: Obaman talouskäsitys realistinen

Obaman näkemys Yhdysvaltain ja maailman taloustilanteesta oli hänen puheessaan "nöyrä ja realistinen", sanoo Svenska

Handelshögskolanin professori Eva Liljeblom Huomenta Suomen haastattelussa.

- Talous tuli Obaman puheessa aika aikaisin esille, ja se oli yksi suurimmista haasteista, mitä hän mainitsi. Helppoa ulospääsyä ei luvattu, Liljeblom sanoo.

Talouskriisin ratkaiseminen vaatii hänen mukaansa paljon aikaa ja työtä.

- Obaman suurin päänsärky on kaksivaiheisen finanssirkiisin spiraalikierteiden pysäyttäminen, Liljeblom sanoo.

Tämä tarkoittaa hänen mukaansa sitä, että talouskriisi lähti liikkeelle, kun velkarahoitteisen kulutuskysyntä luhistui. Kun asuntoluottojen markkina-arvo romahti, asuntoluottoja vastaan ei voitu Yhdysvalloissa enää ottaa lisää velkaa, jota käytettiin kulutukseen. Siitä seurasi toinen ongelma: kulutuskysynnän supistuminen

Kun ihmiset eivät nyt kuluta, yritysten myynti pienenee eivätkä ne saa lainaa yhtä helposti kuin ennen. Pankeillakaan ei ole entisiä määriä lainattavaa rahaa, koska pääoma on ollut sidoksissa asuntoluottoarvopapereihin.

- Luottamuksen aikaansaanti vaatii toimia, Liljeblom sanoo.

Suomessa veronkevennykset eivät Liljeblomin mukaan välttämättä pure, jos niitä ei kohdenneta.

- Tarvittaisiin investointeja julkisiin hankkeisiin, Liljeblom sanoo.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat