Professori Keskisuomalaisessa: Suomi saattaa joutua kesällä EU:n ohjaukseen

Suomi saattaa joutua kesällä EU:n ohjaukseen julkisen talouden alijäämän takia, arvioi Aalto-yliopiston professori Matti Pohjola Keskisuomalaisessa.  

Pohjola tarkoittaa niin sanottua merkittävän poikkeaman menettelyä, johon ei ole vielä joutunut yksikään EU-maa. Sen sijaan lähes kaikki jäsenmaat ovat olleet vanhassa alijäämän korjausmenettelyssä, johon joutuu, kun julkinen velka ylittää 60 prosenttia bruttokansantuotteesta. Suomi ylittänee tämän rajan ensi vaalikaudella.  

Lain mukaan merkittävän poikkeaman menettely aloitetaan, kun alijäämä ylittää yhden prosentin ja eräät muut kriteerit toteutuvat.  

– En osaa sanoa, mitä menettely tarkoittaisi käytännössä, koska sitä ei ole aiemmin missään sovellettu. Tilanne on uusi, eikä Suomessa ole totuttu ottamaan vastaan toimintaohjeita Brysselistä, Pohjola sanoo Keskisuomalaisessa.  

Suomen tavoitteena on, että suhdanteista puhdistettu julkisen talouden alijäämä suhteessa bruttokansantuotteeseen ei saa ylittää 0,5 prosentin rajaa. Nyt se on kuitenkin jo 1,7 prosenttia.

Lue myös:

    Uusimmat