Professori huolissaan Suomen kilpailukyvystä – ”Energia menee talouskriiseihin”

Talouden asiantuntija, Aalto-yliopiston rahoituksen professori Vesa Puttonen on huolissaan Suomen kilpailukyvystä.

Puttonen sanoo, että johtavien poliitikkojen ja talousasiantuntijoiden energia menee euroalueen toistuvien talouskriisien hoitoon, viimeisimpänä esimerkkinä vääntö Espanjan vakuuksista.

Hänen mukaansa samaan aikaan pitäisi itsekkäästi pohtia Suomen pärjäämistä ja miettiä, miten säilytämme oman kilpailukykymme.

– Olemme Suomessa ihan kippurassa Euroopan talouskriisin kanssa. Kaikki energia menee niin johtavilla poliitikoilla kuin muillakin sen miettimiseen, saadaanko vakuuksia ja millaisia.

– Meillä on jäänyt pitkäksi aikaa miettimättä, mitä meidän pitäisi uudistaa Suomessa, työelämässä eläkeikää ja monia muita asioita. Meillä on sellainen olo, että olemme hoitaneet asiat mallikkaasti ja mitään ei tarvitse parantaa, Puttonen toruu.

Kilpailukyvyn säilyttäminen on Puttosen mukaan yksi merkittävimpiä asioita Suomelle etenkin nyt, kun vaihtotase on kääntynyt negatiiviseksi.

– Nokia on ehkä aiheuttanut illuusion, että se ja vastaava teollisuus vetää meidät ikuiseen nousuun. Nyt huomaamme Nokian mahalaskun jälkeen, että olemme aika lailla aseettomia eikä meillä ole oikein ideoitakaan, miten tästä eteenpäin, hän muistuttaa.

Suomen tulisikin Puttosen mukaan nyt miettiä uusia tuotteita, joilla Suomi voisi menestyä tulevaisuudessa.

Puttonen osallistui tänään Porin SuomiAreenassa keskusteluun otsikolla Onko Suomella pallo hallussa.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat