Professori haluaa lapsen raiskauksen lainsäädäntöön

Rikosoikeuden professori haluaa lapsen raiskauksesta erillisen rikosnimikkeen. Professori Terttu Utriaisen mielestä Suomessa pienten lasten raiskaukset piilotetaan lapsen seksuaalinen hyväksikäyttö -nimikkeen alle.

- Tämä on törkeän rikoksen piilottamista liian positiivisia mielikuvia herättävään pykälään. Lasten seksuaalinen hyväksikäyttö antaa ihan väärän signaalin. Sen voisi vaikka pedofiilirinki ottaa toiminimekseen, professori sanoo.

Lapsen raiskaus -nimike voisi Utriaisen mukaan yhtenäistää rangaistuskäytäntöä. Nykyisin rangaistukset vaihtelevat suuresti.

Utriainen kertoo, miten jo 1700-luvulla oltiin raiskausasioissa edellä nykyistä rikoslakia.

- Esimerkiksi vuoden 1734 lain raiskaussäännös kattoi sekä mielisairaiden että lasten raiskaukset. Siinä todettiin, että raiskaus on pakottamista sukupuoliyhteyteen vastoin naisen tahtoa ja että raiskauksen kohteena voi olla alle 12-vuotias lapsi.

Utriaisen mielestä tässä mielessä vanha säännös oli selkeämpi kuin oikeusministeriön työryhmän tuore mietintö.

Työryhmän mukaan lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä tuomittavaa vähimmäisrangaistusta tulisi korottaa ja sukupuoliyhteys 16:ta vuotta nuoremman lapsen kanssa tulisi katsoa lähtökohtaisesti törkeäksi lapsen seksuaaliseksi hyväksikäytöksi.

Utriainen on juuri saanut päätökseen kolme vuotta kestäneen tutkimuksensa raiskausrikoksista. Hän havaitsi, että rikoslain säännökset eivät toimi. Monet tavallisina raiskauksina ja lapsen seksuaalisena hyväksikäyttönä tuomitut teot olisi voitu tuomita törkeinä.

(MTV3 - STT)

Lue myös:

    Uusimmat