Professori: EU:n syytäkin reagoida Katalonian väkivaltaisuuksiin

Espanja tekee kaikkensa estääkseen Katalonian itsenäisyysjulistuksen 5:52

Euroopan unionin oli ehdottomasti syytä reagoida Espanjan poliisin väkivaltaan, sanoo eurooppaoikeuden professori Päivi Leino-Sandberg Itä-Suomen yliopistosta.

Yli 800 ihmistä tarvitsi hoitoa poliisin puututtua eilen väkivalloin Katalonian itsenäisyysäänestykseen. EU-komissio kommentoi vasta tänään puolenpäivän aikaan Katalonian tapahtumia.

– Tuli sellainen olo, että ihanko totta tällaista tapahtuu EU:ssa. Perussopimukset perustuvat demokratian periaatteille. Se että jäsenvaltio lähtee aseellisesti estämään kansanäänestyksen toteuttamista, kuulostaa tosi pahalta, Leino-Sandberg sanoo.

– Tilanteeseen tulee löytää ratkaisu neuvotteluilla, ei voimankäytöllä.

Sanallisen tuomitsemisen jälkeen EU liikkuu sen sijaan tuntemattomilla vesillä. Jäsenvaltion hallinnon järjestäminen on ensisijaisesti sen sisäinen asia, eikä Euroopan komissiolla ole mahdollisuuksia velvoittaa jäsenmaata mihinkään, ellei se halua, Leino-Sandberg muistuttaa.

Välittäjänä toimiminen yksi keinoista

Unionilla on mahdollisuus aloittaa rikkomusmenettely sellaista jäsenmaata kohtaan, joka rikkoo EU-lakia. Tällaisia prosesseja on käynnissä jo esimerkiksi Unkaria ja Puolaa vastaan.

EU:n perusarvoja rikkovaa maata vastaan voidaan käynnistää myös niin sanottu seitsemäs artikla, joka voisi johtaa valtion äänivallan rajoittamiseen EU:ssa. Komissio on varoittanut, että Puolan oikeusvaltiokehitys voi johtaa tähän menettelyyn.

Leino-Sandbergin mukaan EU:lla on käytettävissään Katalonian kaltaisessa konfliktissa ensisijaisesti poliittisia välineitä.

Rikkomusmenettelyn käynnistäminen ei ehkä olisi niin helppoa kuin Puolan ja Unkarin tapauksissa, joissa kyse on ollut osin EU-lainsäädännön soveltamisesta. Menettely voidaan keskeyttää, kun maat tekevät lainsäädäntöön tarvittavia muutoksia.

Yksi poliittinen ja hyväksyttävissä oleva keino puuttua Katalonian tilanteeseen voisi olla toimiminen välittäjänä keskus- ja aluehallintojen välillä.

– Edellytyksenä tämän onnistumiselle on se, että molemmat osapuolet luottavat välittäjään. Jos tällaisia toiveita EU:n suuntaan tulee, miksi ei, Leino-Sandberg sanoo.

Lue myös:

    Uusimmat