Kansainvälisen oikeuden professori Martti Koskenniemi arvioi, että Yhdysvaltain presidentti Donald Trump joutuu jättämään tehtävänsä, mikäli meno säilyy alkuviikkojen kaltaisena.
Koskenniemi sanoo MTV Uutisten haastattelussa, että lainopillisella puolella presidentti Trumpilla ei ole puolustajia kuin omassa hallinnossaan. New Yorkissa tällä hetkellä opettavan Koskenniemen mukaan luentojen välissä ja lounaalla keskustelu kollegojen välillä käy siitä, kuinka monta kuukautta Trumpilla on aikaa virkasyytteen julistamiseen ja presidentin tehtävästä poistamiseen.
– Minusta näyttää siltä, että antaisin Trumpille vuoden aikaa. Jos tämä jatkuu näin, niin vuoden päästä hänet on irtisanottu tästä tehtävästä, mutta voin olla liian optimistinen.
Koskenniemen mukaan paljon riippuu siitä minkälaiseksi Trumpin oma hallinto lopulta osoittautuu.
– Siellä on erittäin pimeitä voimia mukana siinä hallinnossa. Paljon riippuu siitä, miten demokraattiset instituutiot Yhdysvalloissa kykenevät kestämään sen hyökkäyksen, joka niihin kohdistetaan tällä hetkellä.

