Prodi: Uusi hallitus vasta toukokuun loppupuolella

Tutkija arvioi Italian epäselvän tilanteen voivan jatkua viikkoja. Pääministeri Berlusconi on sanonut tunnustavansa tappion vasta äänten tarkistuslaskennan jälkeen.

Italian uuden hallituksen muodostaminen lykkääntyy luultavasti ensi kuun loppupuolelle, parlamenttivaalit voittanut Romano Prodi sanoi tänään.

Prodi kertoi ranskalaisen Europe 1 -radiokanavan haastattelussa, että hallitusneuvottelut aloitetaan luultavasti virallisesti vasta, kun uusi presidentti on astunut virkaan. Presidentti Carlo Azeglio Ciampin kausi päättyy 18. toukokuuta. Senaatti, parlamentin alahuone ja paikalliset edustajat äänestävät hänen seuraajastaan 12.-13. toukokuuta. Vielä ei ole aivan selvää, aikooko myös Ciampi asettua uudelleen ehdokkaaksi.

Prodi kertoi kuitenkin, että hän on jo aloittanut kaavailut hallituksen muodostamisesta. Prodi torjui aiemmin pääministeri Berlusconin ehdotuksen laajapohjaisen koalition muodostamisesta.

Tutkija: Epäselvä tilanne voi kestää viikkoja

Italian poliittisesti epäselvä tilanne saattaa pitkittyä, arvioi italialaisasiantuntija. Firenzen yliopiston politiikan tutkija Roberto D'Altiomonte sanoo, että oikeudellinen kiista tuhansien epäselvien äänten laskemisesta uudelleen voi viedä viikkoja ja vaikuttaa maan poliittiseen ja taloudelliseen tilanteeseen.

- Se saattaa kestää viikkoja riippuen siitä, mitä Berlusconi haluaa laskettavan uudelleen. Haluaako hän, että kiistanalaiset äänet, joita on 43 000, lasketaan uudelleen. Vai vaatiiko hän, että kaikki mitätöidyt äänet lasketaan uudelleen, tutkija sanoo.

Parlamenttivaaleissa Prodille hävinnyt Silvio Berlusconi ei suostu myöntämään vaalitappiotaan. Berlusconi vaati jo eilen äänten uudelleenlaskemista, sillä hänen mukaansa erityisesti ulkomailla annetuissa äänissä on runsaasti epäselvyyksiä.

Prodin keskusta-vasemmisto sai sunnuntaina ja maanantaina pidetyissä vaaleissa 348 paikkaa alahuoneeseen, kun taas Berlusconin keskusta-oikeisto keräsi 281 paikkaa. Senaatissa Prodin kannattajille meni 158 paikkaa ja Berlusconin leirille 156.

(MTV3-STT-AFP)

Lue myös:

    Uusimmat