Prodi: Suomen BSE ei vaikuta elintarvikevirastoratkaisuun

EU-komission puheenjohtajan Romano Prodin mukaan Suomesta löytynyt hullun lehmän tautitapaus ei mitenkään vaikuta päätökseen siitä, minne EU:n elintarvikevirasto sijoitetaan.

Prodi totesi tänään videoidussa tiedotustilaisuudessaan, että muissakin virastoa tavoittelevissa maissa on ollut BSE-tapauksia. Prodi sanoi, ettei ollut yllättynyt siitä, että Suomestakin löytyi tautitapaus.

Satuli: Myös Helsingin kilpailijoilla BSE-tautia

Suomen pysyvä EU-edustaja Antti Satuli katsoo, että ensimmäinen hullun lehmän tautitapaus ei ratkaise elintarvikeviraston sijoituspaikkaa. Satuli torjuu myös arvion siitä, että muut virastoa tavoittelevat maat käyttäisivät tapausta Helsingin vastaisena argumenttina.

-Tätä voisi käyttää Suomea vastaan, jos olisi sellaisia kilpailijoita, joilla tautia ei ole esiintynyt. Sellaisia ei ole, Satuli sanoi tänään Brysselissä.

Viraston isännyyttä tavoittelevat Helsingin lisäksi Espanjan Barcelona, Ranskan Lille ja Italian Parma. Kyseisissä maissa esiintyy runsaasti hullun lehmän tautia.

Satulin mukaan EU:n elintarviketurvallisuudesta vastaavan viraston sijaintia ei ratkaista yhden BSE-löydön perusteella. Päätöstä isäntäkaupungista odotetaan ensi viikolla EU:n Laekenin huippukokouksessa.

-En usko, että tapaus vaikuttaa Helsingin mahdollisuuksiin, Satuli toteaa.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat