Prodi kertoi suunnitelmistaan

EU:n komission tuleva puheenjohtaja Romano Prodi luopuu kiistellyistä aikeistaan asettua ehdolle EU:n parlamentin vaaleissa kesäkuussa. Prodin ilmoitus asiasta parlamentin istunnossa Strasbourgissa tänään otettiin vastaan suosionosoituksin. Prodi esitteli samalla myös suuntaviivat poliittiselle ohjelmalleen komission puheenjohtajana.

Prodi perusteli päätöstään sanomalla, että ehdokkuus olisi voinut johtaa ei-toivottaviin erimielisyyksiin. Prodin lupaus keskittyä komission puheenjohtajan tehtäviin miellytti erityisesti Euroopan sosiaalidemokraatteja, jotka olivat arvostelleet ehdokkuusaikeita.

Puhe EU:n parlamentin istunnossa oli Prodin ensimmäinen sen jälkeen kun hänet nimettiin komission puheenjohtajaksi EU:n huippukokouksessa Berliinissä kolme viikkoa sitten. EU:n parlamentti äänestää Prodin nimityksestä toukokuussa. Prodin parlamentilta tänään saaman vastaanoton valossa valinta kohdannee tuskin suurta vastustusta.

Puheessaan EU:n parlamentille Prodi lupasi uudistusten ja muutosten aikaa sekä EU:n komissiossa että muissa elimissä. Minkäänlaisia myöhästymisiä uudistustyössä ei sallita. Ensi vuosikymmenenä tavoitteena on luoda yhteinen talouspolitiikka ja Euroopan poliittisen yhtenäisyyden lisääminen. Kansantaloustieteen professorina aiemmin toiminut Prodi peräänkuulutti sekä makro- että mikrotalouden uudistuksia Euroopassa.

Aikataulu laajentamiselle

Prodi tähdensi EU:n itälaajentumisen merkitystä. Laajentamiselle on lyötävä lukkoon aikataulu, johon sisältyvät selvät ehdot uusien jäsenten hyväksymiselle. EU:n laajentaminen edellyttää myös unionin elinten uudistamista, koska järjestö luotiin alkujaan vain kuutta jäsentä varten, hän huomautti.

Jugoslavian kriisi todistaa Prodin mukaan, että Balkanin alueen ja EU:n välistä yhteistyötä on tarve lisätä. Komission uuden puheenjohtajan ohjelmassa on myös oman puolustuskyvyn luominen Euroopalle Maastrichtin ja Amsterdamin sopimusten tavoitteiden mukaisesti.
(STT)

Lue myös:

    Uusimmat