Prodi: Ei elintarvikevirastoa Suomeen

Eu-komission puheenjohtaja Romano Prodi sanoo Ylen tv-uutisten haastattelussa, että elintarvikeviraston sijoittaminen Suomeen tulisi unionille liian kalliiksi.

Prodi, Romano

Prodi sanoo harkinneensa asiaa perusteellisesti ja perustelee näkemystään sillä, että EU:n elinten tulisi olla maantieteellisesti toistensa lähellä. Prodi myönsi, että käytäntö syrjii joitain maita.

Elintarvikeviraston tehtävänä on esimerkiksi antaa lausuntoja elintarvikkeiden riskeistä tieteelliseltä pohjalta. Helsingin kanssa virastosta kilpailevat muun muassa Barcelona, Lille ja Parma. Lopullisen päätöksen viraston sijoituspaikasta tekevät jäsenmaat.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat