Prodi arvostelee Ruotsin puheenjohtajamallia

EU-komission puheenjohtaja Romano Prodi arvostelee Ruotsin tapaa toimia EU-puheenjohtajana.

Prodi sanoo, että Ruotsi ei aja päätöksiä tarpeeksi tarmokkaasti, vaan yrittää liian pitkään saada aikaan yksimielisyyttä. Ruotsin pääministeri Göran Persson torjuu syytökset. Prodi ja Persson olivat molemmat haastateltavina eilisiltana Ruotsin television Agenda-ohjelmassa.

Prodi valitti, ettei Ruotsi helmikuussa ollut ajanut läpi enemmistöpäätöstä eurooppalaisesta patentista, vaikka sitä vastusti vain kaksi maata, Espanja ja Portugali. Prodin mielestä Ruotsi yrittää "liian usein saada aikaan konsensuksen", myös tapauksissa, joissa se on tarpeetonta.
-Se on ongelma koko Euroopalle, Prodi sanoi. Persson vastasi, ettei patenttipäätöstä olisi voinutkaan tehdä, sillä se on tehtävä yksimielisesti.

Perssonin mukaan Prodi on käsittänyt väärin kuvitellessaan, että ratkaisu olisi voitu tehdä

Göran Persson

enemmistöpäätöksellä. Prodi sanoo myös pelkäävänsä, että Tukholman huippukokous perjantaina ja lauantaina ei saa aikaan uusia päätöksiä. Nyt olisi tehtävä päätöksiä mm. sähkö- ja kaasumarkkinoiden avaamisesta ja rahoitusmarkkinoiden uudistamisesta, Prodi sanoo.

-Vuosi sitten Lissabonissa saimme sekä tavoitteita että päätöksiä. Vaara on, että saamme Tukholmasta vain uusia tavoitteita, Prodi sanoo uutistoimisto TT:n mukaan.

(STT)

Lue myös:

    Uusimmat