Pro: Miehet tallovat jo varhain naiset urakehityksessä

Naispuolisten, alempien toimihenkilöiden asema työmarkkinoilla on huomattavasti heikompi kuin miesten, kertoo ammattiliitto Pron kyselytutkimus.

Erot miehiin ovat yhä suuret muun muassa palkkaa, koulutusta tai urakehitystä vertailtaessa.

Ammattiliitto Pron tutkimuksen mukaan yksityisen sektorin toimihenkilöjoukossa naisten ja miesten urat ja palkat alkavat eriytyä voimakkaasti viimeistään kolmekymppisinä, jolloin nainen ansaitsee kuukaudessa 400 euroa miestä vähemmän. Koko uran aikana nainen saattaa hävitä ansioissaan peräti 130 000 euroa.

Johtotehtävät ja mielekäs työ miehille

Ero naisten ja miesten valikoitumisessa esimiestehtäviin alkaa muodostua alle 25-vuotiaana työuran alussa. Jo 30 vuoden iässä neljäsosa miehistä on edennyt esimiesasemaan, mutta naisista vain viitisen prosenttia.

Uraero on suurimmillaan 40-50 -vuotiaana, jolloin lähes 40 prosenttia miehistä on edennyt esimieheksi. Naisten kohdalla luku on vain 10 prosenttia.

Tutkimuksen mukaan miesten työn sisältö on mielekkäämpää. He osallistuvat enemmän projekteihin, suunnittelevat, organisoivat, kehittävät ja kantavat vastuuta enemmän kuin naiset. Työnantaja myös kouluttaa alle kolmekymppistä miestä tuplasti enemmän kuin naista.

- Tasa-arvon kannalta huolestuttaa, että yksityissektorin työnantajat näyttävät panostavan miesten kouluttamiseen reilusti naisia enemmän etenkin nuoren, alle 30-vuotiaan henkilöstön kohdalla, tutkija Petri Palmu Prosta kertoo.

Pron työympäristö- ja tasa-arvoasiantuntija Tanja Lehtoranta arvioi, että naisten urakehitykseen vaikuttaa lasten saaminen. Juuri kolmekymppisinä useimmat naiset saavat perheenlisäystä.

- Panostavatko yritystyönantajat nuorten miesten kouluttamiseen ja koulimiseen esimiestehtäviin siksi, että heillä oletetaan olevan harvemmin edessä vanhempainvapaita ja pitkiä hoitovapaita, pohtii Lehtoranta.

Tuloerojen taustalla saattaa olla se, että naiset hakeutuvat useammin esimerkiksi palvelusektorille, miehet sitä vastoin teollisuuteen tai rakennusalalle. Miehet toimivat useimmin esimiestehtävissä ja tekevät useammin matkatyötä.

Kyselyyn vastasi 14 000 Pron jäsentä, jotka työskentelevät mm. asiantuntijoina ja esimiehinä teollisuudessa, palveluissa sekä rahoitus-, ict- ja viestintäaloilla.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat