Prisma myy Venäjä-mielistä propagandakirjaa

Prisman verkkokauppa on ottanut valikoimiinsa erittäin Venäjä-mielisen teoksen.

Kirjailija Matti Rossin teos Raunioista nousee Donbass ilmestyy verkkokaupan tietojen mukaan Donetskin kansantasavallan suurlähetystön kustantamana.  

Donetskilla ei ole suurlähetystöä, koska kyseessä ei ole valtio. Donetskin kansantasavaltaa eivät ole tunnustaneet sen paremmin kansainväliset yhteisöt, kuten EU tai YK, kuin Suomikaan.  

Verkkokaupan tuotekuvauksen mukaan kyseessä on teos, joka kertoo "informaatiovälähdyksiä Kiovan vallankaappauksen seurauksista: USA-Nato-EU:n Venäjä-pakotteiden laittomuudesta ja mielivallasta, Donetskin ja Luhanskin vapaustaistelusta Kiovan juntan hyökkäysten torjumiseksi sekä USA:n yrityksistä laajentaa kansalaissota Ukrainan ja Venäjän sodaksi."  

Teksti on sama kuin itsensä Donetskin viralliseksi edustajaksi nimenneen dosentti Johan Bäckmanin blogissa, jossa hän jo 8. huhtikuuta kertoi teoksesta.  

Toimitusmyyntiä, ei hyllyssä  

– S-ryhmä ei millään tavalla ota kantaa niihin mielipiteisiin, joita kirjailijat teoksissaan esittävät. Meillä on äärimmäisen laaja, noin 50 000 nimikkeen valikoima eri kustantajien teoksia, joita me toimitusmyyntivalikoimana yhdessä kumppanin kanssa myymme. Nämä teokset ovat toimitettavissa, mikäli asiakas niin haluaa, mutta niitä ei osteta valikoimaan etukäteen. Tämä on yleisesti käytössä oleva malli, selvitti S-Verkkokauppa-yhtiön toimitusjohtaja Ilkka Brander.

Branderin mukaan yhtiölle on tärkeää, että teokset eivät loukkaa Suomen lakia, mutta muuten sisältö kuulu ilmaisuvapauden piiriin.  
Vaikka teos on verkkokaupan mukaan vasta tulossa valikoimiin, siitä on jo saatu sivuille joitakin arvosteluitakin.

Antamiensa tietojen mukaan ikähaarukkaan 25-34 kuuluva pietarilaismies ehti ensimmäiseksi. Hän antaa teokselle yhden tähden viidestä ja otsikoi arvostelunsa: Donbassin Prisma suosittelee. 

– Uuden Venäjän merkkiteos. Saatavissa kaikista hyvin varustelluista keisarikunnan Prismoista. P.S. Kirjahylly sijaitsee siellä, missä lihatiski oli ennen, arvostelija kirjoittaa.  


Lue myös:

    Uusimmat