Prinssi teki raivostuttavaa taidetta - katso millaista

Kuninkaallinen pronssipatsas on suututtanut tanskalaiset taiteilijat. Taiteilijapiirejä raivostuttavan 2,2 metriä korkean modernin veistoksen on suunnitellut kuningattaren puoliso, prinssi Henrik. Ammattitaiteilijat arvostelevat patsaan taiteellisuuutta ja syyttävät valintaraatia prinssin suosimisesta.

Veistos on päässyt näytteille Århusin "Veistos meren rannalla" -näyttelyyn.

Ammattitaiteijat joutuivat jättämään ehdotuksensa tuomariston arvioitaviksi ja sen mukaan valittiin esille pääsevät. Prinssi Henrik sen sijaan sai suoraan kutsun näyttelyn johtajalta.

Patsas on prinssi Henrikin ensimmäinen julkisesti esitelty taideteos.

Pääsyä näyttelyyn tasoitti ilmeisesti huomiseksi osuva Henrikin 75-vuotissyntymäpäivä. Näyttelyn suojelijatkin ovat sisäpiiristä: kruununprinssi Frederik ja prinsessa Mary.

Henrikin puoliso, kuningatar Margareeta ll on tunnustettu taidemaalarina - hänen näyttelynsä nähtiin myös Helsingissä muutama vuosi sitten.

Tanskan television haastattelemien taiteilijoiden mielestä prinssi Henrikin olisi pitänyt osallistua samaan esikarsintaan samoilla ehdoilla kuin muutkin.

Taiteilija Kristoffer Orum arvostelee amatöörin työn ottamista ammattilaisten rinnalle:

- Meidän päätyömme on taiteen tekeminen ja hänen työnsä on olla prinssi - olemme täysin eri tasoilla.

Osa näyttelyvieraista sitä vastoin on ihastunut ja hämmästynyt prinssi Henrikin kyvyistä.

(MTV3 - DKTV2)

TÄSTÄ PRINSSI HENRIKIN TAITEESTA NOUSI METELI

Lue myös:

    Uusimmat