Prinsessa Madeleinen puoliso Chris O’Neill tylyttää Trumpia: ”Olette tuskallisen tietämätön ihminen”

Chris O'Neill kutsuu Donald Trumpia muun muassa häpeälliseksi ja pahoittelee tämän tekoja. 

Ruotsin prinsessa Madeleinen puoliso, herra Chris O’Neill, kirjoittaa Yhdysvaltain tuoreesta presidentistä Donald Trumpista poikkeuksellisen kipakkaan sävyyn yksityisellä käyttäjätilillään Instagramissa.

Asiasta uutisoi esimerkiksi Aftonbladet, jonka mukaan yksityinen tili todella kuuluu O’Neillille.

– Haluan pyytää anteeksi kaikkien järjissään olevien amerikkalaisten puolesta. Olen pahoillani häpeällisen presidenttimme teoista. Tänään on surullinen päivä olla Yhdysvaltain kansalainen, O’Neill kirjoittaa.

– Herra presidentti, olet tuskallisen tietämätön ihminen. Olette ainoa syypää kaikkeen väkivaltaan ja vihaam, jolta väität suojelevasi meitä. Sinulla ei ole järkeä, saati herkkyyttä.

O’Neillin purkaus on varsin poikkeuksellinen, sillä perinteisesti kuninkaalliset eivät saa ilmaista julkisuudessa poliittisia mielipiteitään. O’Neill on kuitenkin harmaalla alueella, sillä hän ei ottanut vastaan prinssin arvonimeä naidessaan prinsessa Madeleinen, vaan jatkoi elämäänsä tavallisena kansalaisena.

Ruotsin hovi ei ole kommentoinut asiaa. 

Lue myös:

    Uusimmat