Princen kodista tehdään museo: "Hän haluaisi tulla muistetuksi"

Viime viikon torstaina menehtyneen muusikkolegendan koti muutetaan museoksi Yhdysvaltain Minneapolisissa. 

Muusikko Princen yhdistetty koti ja studio, Paisley Park, muutetaan pysyväksi museoksi. Princen siskon aviomies Maurice Phillips kertoi suunnitelmasta kauniin sanoin. 

– Museo tehdään hänen faniensa vuoksi. Hän eli faneilleen – tämä edesauttaa hänen musiikkinsa muistamista, joka on hänen perintönsä maailmalle.

Paisley Parkin arvioidaan olevan lähes 6 miljoonan euron arvoinen. 

– Prince oli aina tarkka yksityisyydestään, mutta hän haluaisi, että hänet ja hänen musiikkinsa tullaan muistamaan, Phillips perustelee. 

Princen ex-puoliso Sheila E. sen sijaan kertoo, että Princen suunnitelma on aina ollut se, että Paisley Parkista tulee museo, kun hänestä aika jättää. 

Sheilan mukaan Paisley Parkissa on paitsi muistoesineitä Princen kiertueelta, myös ennennäkemättömiä kuvia tähdestä. 

– Siellä on kuvia hänestä ympäri käytäviä, joitakin tuttuja kuvia, mutta myös jotain, mitä ei ole ennen nähty, hän kertoo. 

– Yhdellä seinällä on muotokuva hänestä, jonka kädet on levitettynä. Toisella puolella on ihmisiä, jotka ovat vaikuttaneet hänen musiikkiinsa, ja toisella puolella on meitä, joiden kanssa hän soitti urallaan... Se on kaunista. 

Prince menehtyi viime viikon torstaina 21.4. vain 57-vuotiaana. Hänet löydettiin kotoaan hissistä. 

Prince-fanit tanssivat suruunsa. 1:15

Lähteet: The Sun ja Metro

Lue myös:

    Uusimmat