Primakov erotti tullin johtajan

Pääministeri Jevgeni Primakov erotti tänään Venäjän tullilaitoksen pääjohtajan Valeri Draganovin.

Syytä Draganovin erottamiseen ei ilmoitettu. Hallituksen lehdistötiedotteen mukaan ero liittyy Draganovin "siirtymiseen muihin tehtäviin" - mitä ilmaisua Venäjällä käytetään usein erottamisen yhteydessä. Draganov kertoi kuitenkin itse haastattelussa tänään, ettei hän aio heti siirtyä johonkin muuhun tehtävään.

-En pysty näkemään mitään selkeää syytä erottamiseeni. Olisi mielenkiintoista saada kuulla ne, Draganov sanoi tv-haastattelussa. Venäjän tiedotusvälineet ovat jo jonkin aikaa ennustelleet, että Draganov erotetaan.
-Tullipomon potkuilla pyritään siirtämään huomio muita huippuvirkamiehiä vastaan esitetyistä korruptiosyytöksistä, arvioi Sevodnja-lehti tänään. Pääministeri Primakov on luvannut ryhtyä kitkemään korruptiota lujin ottein kaikista virastoista.

Vapautus tullimaksuista, erityisesti alkoholin, tupakan ja elektroniikkatuotteiden tuontitulleista, on tärkeä monille venäläisille yrityksille ja yhteisöille. Tällaisia ovat myös ortodoksinen kirkko sekä useat urheilujärjestöt ja sotaveteraanien yhdistykset. Sevodnjan mukaan Draganovin erottaminen saattaa myös liittyä hänen yrityksiinsä lopettaa eri yhteisöjen tullierivapaudet.
(STT-Reuters)

Lue myös:

    Uusimmat