Hallitus ja Suomi ovat saamassa toivottavasti hengähdystauon turvapaikanhakijoiden määrään liittyen. Viime vuoden suuri määrä johti hallituksen puolelta määrätietoisiin toimiin, joilla tulijoiden vastaanottoon saatiin järjestystä, ryhdyttiin karsimaan niin sanottuja vetovoimatekijöitä ja erityisesti ryhdyttiin vaikuttamaan EU:n kautta kriisin juurisyihin ja on myös tehty hyvää yhteistyötä Venäjän kanssa. Jos kaikki menee nyt suunnitellulla tavalla, keväästä ei tule viime syksyn kaltaista.
Osa välttämättömistä toimista on liittynyt niin sanottujen vetovoimatekijöiden karsintaan. Suomesta halutaan välittää kuva mahdollisille hakijoille, että vastaanotto ja niin sanotut edut ovat samanlaiset kuin keskimäärin muissa maissa. Nämä hallituksen päätökset ovat olleet perusteltavissa, sillä tilanteen hallintaan saaminen on nyt kaikkien etu.
Tilanteen mahdollinen rauhoittuminen antaa myös edellytyksiä arvioida ovatko kaikki niin sanotut vetovoimatekijöihin liittyvät päätökset tarpeellisia. Vetoankin, että hallitus harkitsisi perheen yhdistämiseen liittyvän säännöstön yksityiskohtia vielä kerran.
Ihmisellä, joka on joutunut väkivallan, kidutuksen tai painostuksen kohteeksi, toipuminen ja paluu normaalielämään ei ole helppoa. Tässä kotoutumisessa ja terapiassa ylimääräinen rasite läheisten kohtalon epäselvyydestä ei edistä toipumista. Myöskään ihmisen toimintakyky tuossa tilanteessa ryhtyä vieraassa kulttuurissa heikolla kielitaidolla järjestelemään hallinnollisia lupia ei ole paras mahdollinen.
Perhe on yhteiskunnan ydinyksikkö. Oikeus siihen on kirjattu laajasti eri sopimuksissa. Perhe antaa ihmisille turvan. Siksi perhe-elämän suojasta on säädetty Suomen perustuslain 19 §:ssä, YK:n kansalais- ja poliittisia oikeuksia koskevan yleissopimuksen 17 artiklassa, Euroopan ihmisoikeussopimuksen 8 artiklassa, lapsen oikeuksia koskevan yleissopimuksen 9 ja 10 artikloissa sekä EU:n perheenyhdistämisdirektiivissä. Valtioilla on velvollisuus aktiivisesti edistää sitä, että ihminen saa elää perheenjäsentensä kanssa.