Presidentti yhdistäisi siviili- ja sotilaspalveluksen koulutusta

Maanpuolustuskurssin avajaisissa puhunut tasavallan presidentti Tarja Halonen otti esille siviilipalveluksen ja varusmiespalveluksen yhteneväisyydet. Presidentin mielestä sekä kansainväliset että kansalliset uhkakuvat ovat sellaisia, että näiden kahden palvelusmuodon peruskoulutusta voitaisiin ainakin osittain yhdistää.

-Voisimme hyötyä esimerkiksi alkuvaiheen yhteisestä koulutusjaksosta, jonka jälkeen sitten sotilas- ja siviilipalvelusjaksot eriytyisivät, sanoi presidentti puheessaan.

Yleisen asepalveluksen kehittäminen nostettiin etualalle viimeisessä turvallisuus- ja puolustuspoliittisessa selonteossa. Tällä hetkellä kysymystä pohtii sitä varten asetettu selvitysryhmä, joka tutkailee asepalveluksen toimivuuden turvaamista ja sen yhteiskunnallisia vaikutuksia.

Presidentti muistuttikin puheessaan, että asepalveluksen kehittämisen rinnalla on pidettävä mielessä myös siviilipalveluksen kehittäminen.

-Molempien palvelusmuotojen tavoitteena on parantaa yhteiskuntamme kriisivalmiutta. Toivon ennakkoluulottomuutta näihin selvityksiin, sanoi presidentti Halonen.

Katso Eeva Lehtimäen juttu

Lue myös:

    Uusimmat